lauantai 31. joulukuuta 2011

Neuvolakuulumiset ja vuoden loppua

Neuvolassa käyty eilen ja harmitti kyllä kun ei vieläkään ollut oma terkka. Ei noilta muilta oikein osaa kysellä mitään, eikä tää sit juuri huomioinut miestäkään mitenkään
-Painoa oli tullut 1000g/vk (edel 600g/vk), nyt siis 97,55kg (96,6kg kotomittausten mukaan). Tällä hetkellä kokonaisuudessaan siis tullut n. 14 kiloa, joten vähän pelkään että sataset paukkuu ja se 20 kg tulee kerättyä ennen kuin vauva syntyy.
-Sokereihin heikko plussa ja kyseli sitten olenko juonut jotain sokeripitoista aamulla, ja kyllähän mä aika sokerisen vadelmanlehtitee kupillisen join jonkin verran ennen neuvolaan menoa. Suosittelen muuten, on ihan mahdottoman hyvää ja mä ainakin uskon että sillä vois olla synnytyksessä vaikutusta
-RR 136/79, Hb jopa 130 (117) joka saatu nousemaan ihan pienellä maksamakkarakuurilla yms. syömisellä.
-Vauvan sykkeet 140-155, sf 30 (32), jonka pienentyminen selittynee sillä, että eri mittaaja ja sillä, että vauva on ihan oikeassa asennossa ja asettunut kohtalaisen alas jo. Eli ilmankos siellä alamahalla sitä paineen tunnetta on riittänyt. Ja niitä supistuksiakin tullut ihan erilailla.

Eilen tulimme (minä, mies ja kylään tullut kaverini) Kalajoelle uuden vuoden viettoon miehen siskon mökille. Tänään kävimme kylpylässä ja taisi Spyrokin tykätä erilaisesta tunnusta, sen verran reipasta oli muksinta ja meno ja nyt levätään kaikessa rauhassa :). Ohjelmassa ei ole sen kummempaa kuin herkuttelua (kinkkupiirakalla jo aloiteltiin, myöhemmin perus uusivuosi ruokaa: nakkeja ja perunasalaattia, sipsiä yms.), lautapelien pelailua ja rentoa olemista.


Hyvää uutta vuotta kaikille! 
Itse odotan jo jossain määrin malttamattomana vuoden vaihtumista, tuleehan ensi vuodesta aivan ainutlaatuinen!

torstai 29. joulukuuta 2011

Unenpuutetta ja ärinää

Täällä on ollut taas oikein kunnon ärrimurri mamma tällä viikolla. Mä en öisin saa tarpeeksi unta, kun mies on sen verran tukossa, että pihisee, puhisee ja kuorsaa, eli uudelleen nukahtaminen vessareissun jälkeen on vaikeeta.  Unenpuute näkyy sit päivisin siten että oon pirun kiukkunen, eikä päikkäreitä oikein voi nukkua kun remonttimiehen vehkeet laulaa. Eilenkin pyysin miestä hakemaan rypsiöljyä, kun piti lohkoperunoita tehdä ja ilmeisesti ei äänensävy kelvannut miehelle, koska se vaan huokas "se on raskaana, se on vaan raskaana". Mähän kilahdin ihan täysin, huusin hetken aikaa ja aloin tietty itkeenkin. Siinä sit raivotessa rupesin ite vetää kamoja niskaan, että kun ei kerta voida olla avuksi, niin ei tarvi (oli aikasemmin päivällä pyytänyt apua yksien laskutehtävien kanssa,mutta ei silloinkaan tapahtunut mitään). Ja mies kehtas sit päästää mut yksin itkien kauppaan, kun mun mielestä sen olis kuulunut estää mua lähtemästä tai sit lähteä perään. Noh, oli se sit laskenut mulle ne laskut sillä välin kun kävin kaupas.

Mä alan olemaan vaan jo niin täynnä tätä koko odotusta aika ajoin, josta tietty tulee syyllisyys, et oonko mä niin hirvee että haluaisin vauvan jo syntyvän, vaikka se tarvii aikaa kehittyäkseen, ja sit vielä tuntuu ettei miestä kiinnostaa lainkaan laittaa tarvikkeita yms. valmiiksi, koska aina niistä puhutaan, mutta mitään ei tapahdu. Puhumattakaan siitä, että erityisesti nyt kaipaisi huomiota samaa tapaan ja enemmänkin kuin alkuraskaudessa.

Noh, kai tää on taas tällänen väliaikanen kausi. Onneksi mies tulee huomenna pitkästä aikaa neuvolaan mukaan, niin ehkäpä terkka puhuu sille siitä että se voi vaan pahentua tästä vielä loppua kohti. Niinkuin neuvolalääkäri oli sanonut yhdelle kaverini miehelle:
"miehen tehtävä ei ole kuin rakastaa naistaan siihen asti kuin nuorimmainen on 18 vuotta, sitte vasta mies voi ajatelle asiat uusiksi, jos silloinkaan" :D

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Jouluun hiljentymistä

Nyt vasta aikaa postailla nää kuvat, mitkä on ollut kamerassa jo viime viikon lopusta. Sain siis tytöiltä koulusta pienen läksijäislahjan koulun kuusijuhlassa. Jotain pientä minulle ja jotain pientä vauvalle :)

Korille keksin jo käyttötarkoituksen, vaikka ensin mietinkin mihin ihmeeseen kopan laitan. Siinä tulee olemaan vauvan lelut :) Tuolla kopalla ne saa sitten nostettua kivasti kaappiin yöksi kissojen ulottumattomiin.

Vauvalle oli ihana, aivan älyttömän pehmeä haalari, jossa huppuosassa on ihanat nallenkorvat. Varmasti hyvä meidän talvivauvalle :) Tossut on varmaankin yhden luokkakaverini käsialaa, on ihan huippuhyvä tekemään kaikenlaisia neulejuttuja, joita ite aina vain suunnittelee tekevänsä. Ja pehmoankasta tuli ensimmäinen Spyrolle tarkoitettu pehmo. Pääsee sitten pinnikseen, kunhan sellainen saadaan.

Äiskälle oli varattu suklaata ja rasvaa :) Käsivoide on ihan mahtavaa ja tuli todella tarpeeseenkin,mulla nimittäin on kädet ollut tosi kuivat. Myös jalkavoide on kivaa, vaikka siinä lukee piristävä, niin se ei ole sellaista jalkoja kuumottavaa kuin jotkut kokeilemani jalkavoiteet on olleet.

Kiitokset siis tytöille kivasta ylläristä :). Pikkuhiljaa alkaa tämä kotona oleminenkin itselle aukeamaan. Tänään on tullut puuhailtua joulua. Teippailin keittiön kuivakaapin oveen joulukortit koristeeksi (vähän hävettää että taivuin miehen, ei lähetä tänä vuonna joulukortteja päätökseen), leivoin piparit ja joulutortut, taittelin parvekkeen ovien väliin hienon 3D-lumihiutaleen ja innostuin sen tekemisestä niin että tein parvekkeen laseihin perinteisiä lumihiutaleita. Tai opettelin mä hieman uutta, nää on sellaisia oikeasti hienoja lumihiutaleita. Varsinkin verrattuna niihin mitä tehtiin joskus ekalla luokalla.

Kyllä se joulu sieltä siis hiljalleen tulee ja tunnelmaakin on alettu tämän päivän ansiosta tavoittaa.

Hyvää joulua siis kaikille lukijoille :)

lauantai 17. joulukuuta 2011

30+0!

Tänään poksui viikot oikein komeesti, enää kymmenen viikkoa laskettuun aikaan. Siksipä, vaikkei edellisestä kuvasta ole kauaa, laitetaan tältä aamulta virallinen 30+0 kuva :)

30+0

Ja tässä eilisen (29+6) kuulumiset neuvolasta. Oli sama kätilöopiskelija kuin viimeksi, mutta onneksi siinä oli tutoroivana terkkana mun oma terkkani, ena saanut tällä kertaan mitään kamalia kommentteja.

- Paino 95,55 kg eli  tullut sellaiset n. 600g/vk. Kotimittauksessa tänä aamuna 93,8 kg eli pari kiloa heittää neuvolan vaakaan verrattuna. Noin 11 kiloa tähän mennessä noussut paino, kun lasketaan kotimittauksissa.
- Paineet oli hyvät 129/76.
- Hb oli taas hieman tipahtanut ollen 117 eli rautakuuria suosittelivat mulle
- Sf-mitta oli kasvanut 3cm kahdes viikossa ja oli nyt jo huimat 32 cm. Hieman hirvittää tuo, kun kaverillani ollut tossa mitassa vasta paaaaljon lähempänä synnytystä ja Kaksplussan palstalla jollain oli ollut 30 cm ja samantien tullut lähete äitipolille. Mulle ei kommentoinut tuota mittaa mitenkään muuten kuin että sulla on hyvän kokoinen kohtu.
- Sykkeet vauvalla oli 140-150 ja neuvola hetkellä Spyro majaili ihan oikeassa asennossa, pää alaspäin. Tosin kohdussa on vielä äärimmäisen paljon tilaa pyörähdellä ympäri, ettei se tota asentoa ole tainnut vielä lopullisesti ottaa.

Nyt alkaakin sitten neuvolat olemaan kahden viikon välein, joka sinänsä on ihan kivaa, näkee just että pitääkö kauhistella tuota mahan kasvua kuinka. Mitasta huolimatta se aika ajoin tuntuu vielä ihan pieneltä ja välillä taas se on tiellä ihan jatkuvasti :D

Mietinnässä on ollut myös se, että nytkö jo on alkanut se kropan totuttautuminen vauvan syntymän jälkeiseen aikaan. Mä olen meinaa tähän mennessä nukkunut kuin tukki, mutta nyt kolmena viime yönä uni on ollut kamalan kevyttä ja katkonaista. En tykkää yhtään, koska mun päähän ei mene se, että miksi ihmeessä sitä jaksaisi muka vauvan kanssa paremmin valvoa synnytyksen jälkeen jos sitä ennen kärsii unettomista öistä. No, täytyy tässä nyt "mammalomalla" (vielähän en siis rahaa tästä saa) nukkua aina pienet päikkärit jos väsyttää.

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Mun on pidemmän aikaa pitänyt tämä tehdä, ihan huvin vuoksi tänne bloginkin puolelle. Nyt kun alkaa aikaa olemaa niin ehtii.


Tyttö tulossa:
* Vatsasi on levinnyt sivulle.

* Mielesi tekee makeita ja herkkuja ja hedelmiä: Vasta nyt myöhemmässä vaiheessa raskautta

*Olit yhdynnässä muutamaa päivää ennen ovulaatiota.

* Viiva vatsassasi päättyy napaan.

* Vauva potkii hillitysti.

*Edellinenkin lapsesi on tyttö.

* Voit pahoin raskauden alussa ja näytät nuutuneelta.

* Olitte stressaantuneita lasta tehdessänne.  Näin voisi sanoa, koska mulla oli koulussa kesäjakson ensimmäinen osa ja varmasti stressasin sitä. Miehellä taas kesä on äärimmäisen kiireistä aikaa

* Säärikarvasi kasvavat samaa vauhtia kuin ennenkin. 

Kätesi on aiempaa pehmeämmät. 

* Vauvasi sydämen syke on yli 140. 

* Olet normaalia kiukkuisempi.  Tämäkin on nyt tasaantunut pikkuhiljaa verrattuna alkuraskauteen

Vauvasi hikottelee usein.

* Ikenet verestävät odotusaikanasi. 
7 ,5/14


poika tulossa:
* Vatsasi on pystyssä, eikä se näy takaapäin.


* Himoitset suolaista ruokaa, lihaa ja juustoa. Alkuvaiheessa ihan törkeitä määriä. Ja vaikka makeakin on alkanut maistumaan, niin suolainen se maistuu silti ennemmin

* Olit yhdynnässä ovulaatioaikaan.


* Viiva vatsassasi jatkuu aina rintojen korkeudelle.


* Vauvan potkut ovat voimakkaita.


* Odotat esikoistasi tai edellinenkin lapsesi on poika.

* Et kärsi pahoinvoinnista ja hehkut kauniina.

* Elitte leppoisaa elämänvaihetta lasta siittäessä.


* Säärikarvasi kasvu on kiihtynyt.

* Kätesi kuivuvat helposti.


* Vauvasi sydämen syke on alle 140.


* Olet rauhallinen ja hyväntuulinen.


Vauvan isä lihoo odotusaikanasi. Hah, lihoisikin, tekisi miehelle ihan hyvää :D

* Jalkasi ovat aiempaa kylmemmät.
5/14


Eli tämän mukaan tulisi tyttö, kun sivupalkissa olleen kyselyn mukaan lukijoista 25% (7kpl) on sitä mieltä että Spyro on tyttö, ja 74% (20kpl) on sitä mieltä että Spyro on poika :) Eihän tässä nyt niin kovin pitkää aikaa ole enää odotettavaa, varsinkin kun vertaa siihen mitä on jo mennyt,  lauantaina 10 viikkoa LA:han.

P.s. 
4 vuotta ja 5 kuukautta siihen meni, mutta tänään loppuu etäsuhde ja pääsee oikeasti asumaan miehen kanssa saman katon alle. ♥

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Normalisoitumista

Nyt alkaa tää homma pikkuhiljaa normalisoitumaan. Tai no, en tiiä voiko sanoa normalisoitumaan, kun en varsinaisesti tässä neljän vuoden ja viiden kuukauden aikana ole asunut miehen kanssa yhdessä, vaan koko ajan on pyöritetty enemmän tai vähemmän etäsuhdetta. :) Mutta tässä tapauksessa normalisoituminen tarkoittaa sitä, että eilen ja perjantaina tehtiin viimeset tentit eli koulu on saatu pulkkaan ja kiire alkaa helpottamaan. 

Huomenna vielä palailen kertalleen Ilmajoelle hammaslääkärikeikan jälkeen, kun on luokan pikkujoulut ja keskiviikkona koulun kuusijuhla, jossa pitää ehdottomasti viimeisen kerran käydä. Lisäksi kämpän lattia pitää vielä imuroida ja pestä, enkä olisi avaimia voinut luovuttaa vielä kun, lauantaisin isännöintitoimisto on luonnollisesti kiinni.

Eli eiköhän täällä aleta palailemaan linjoille pikkuhiljaa, mulla on jo hirveä lista kaikesta mitä haluan tehdä, joten niistä varmasti tulee kirjoiteltua tänne. Tosin tässä menee ohella se kylppäriremontti, joten pölyä riittää enemmän kuin muille jakaa, joten hieman joutuu hetken vielä rajoittaa tekemisiään. Mutta onhan helmikuuhun vielä aikaa :)


29+1 
maha, joka tuntuu tasaisen varmasti kasvavan :)

maanantai 28. marraskuuta 2011

Loppurutistus ja kiire.

Eli se on sitten kouluhommien kanssa alkanut viimeinen paketointi ja rutistus, jotta saisin kaiken tehtyä vuoden loppuun. Todennäköisesti yhtä tehtävää lukuunottamatta saan kaikki muut tehtyä ja palautettua ennen 15. päivää, jolloin kämppä tarkastetaan ja käyn nakkaamassa avaimet pois. Ja sen jälkeen, kuten mies sanoi, nostan kytkintä ja sanon hei hei Ilmajoelle ainakin reiluksi puoleksi vuodeksi. (Okei, huhtikuussa tuun käymään, kun pitää tuoda ehkä vauva näytille ja kannustamaan koulun joukkuea agrologien "SM-lentopallo"-kisoissa voittoon).

Kiireeksi ei tietenkään riitä pelkät kouluhommat, ne jos oikein aktiivinen olisi, saisi rutistettua muutamassa tunnissa (edellyttäen että tajuaa, mulla meinaa luomukurssin etätehtävä, joka on jo myöhässä, ei lähde millään oikenemaan, onneksi huomenna saa kädestä pitäen neuvontaa) vaan lisäkiirettä tuo kaikenlainen ylimääräinen. Tänään piti selittää uusille kioskivastaaville koulun kioskin toiminta ja käydä Sjoella tulkitsemassa elintarvikehygienian labratöitä. Sitten pitäisi käydä hakemassa kämppään uudet avaimet, koska ovat päättäneet sarjoittaa opiskelija-asuntojen ovet uusiksi ja tottakai isännöintitoimisto on ihan päin p**tä auki. No, tuleepahan käytyä sitten samalla sopimassa se, että miten tarkastus hoidetaan. Näiden kaiken päällä tietenkin on pakkaus ja muuttohomma, unohtamatta sitä, että pitäisi ensi viikonlopuksi saada hankittua porukoiden joululahjat. 


Raskauden suhteen vointi sinänsä on ollut ihan hyvä, mutta kyllä sen kolmannen kolmanneksen lähestyvyyden ja mahdolliset loppuajan ongelmat sieltä uhkaavasti hiipivät nenän eteen. Häntäluu on aiheuttanut ongelmia jo kohta parin viikon ajan, kävely, seisominen pidemmän päälle ja istuminen aiheuttavat ihan kiitettävästi kipuilua, tukivyöstä huolimatta. Useampana iltana on myös ollut sitä ongelmaa, ettei uni meinaa tulla kun sängyssä alkaa oksettamaan. Muutenkin uni on aavistuksen verran kevyempää ja sekavampaa (unia) kuin pari viikkoa sitten kun nukuin kuin tukki. Närästys on äitynyt ihan älyttömäksi, vaikkei mitään mausteista yms. närästätyksen aiheuttajaa söisikään. Renniestä ei enää juuri ole apua. Iltaisin jogurtti auttaa n. 30 min syömisen jälkeen ja sitten taas alkaa mahanesteiden suuhun nouseminen. Myös parina iltana ollut ihan kummallisia sydämentykytyskohtauksia, mutta niistäkään en oikein osaa olla huolissani, kun olen ymmärtänyt että satunnaisesti saattaa niitä raskausaikana esiintyä.

Joku saattaa ehkä muistaa mun monitoimipinnasänky ajatuksen? Tarkastelin uudelleen sängyn hintaa posteineen ja ovat ilmeisesti nostaneet hintaa, koska oli joku 450 e posteineen, eli auttamatta liian kallista. Koska tosiaan makkariin ei mahdu kuin pinnis (joka taidetaan ostaa etelän reissulla Ikeasta) niin kun kyselin apuja yhdestä tukiryhmästä, joku kertoi hoitopöydän sijaitsevan nurkan takana toisessa huoneessa, syttyi omaankin mieleen ajatus, että jos hoitopöydän (joka sekin sit otettais Ikeasta Gulliveria sekin) laittaiskin eteiseen, heti makkarin oven viereen? Kissat siinä varmaan päällä nukkuisi jonkin verran, mutta se olisi ratkaistavissa suht helposti, heittämällä yöksi siihen peitto hoitoalustan päälle, niin ettei kissankarvoja olisi ihan niin paljoa (niiltä kun ei voi välttyä).

Tätä ajatusta me nyt miehen kanssa perjantaihin asti kypsytellään ja katsotaan mihin ratkaisuun päädytään. Kun vaikka tiedän, että hoitopöytä suhteellisen lyhyt ikäinen on, haluaisin sen kuitenkin. 
Kuulostaako siis tämän hetkinen ajatus ihan hölmöltä?

p.s. palailaan viikonloppuna otettavaa mahakuvaa lukuunottamatta paremmin asiaan (mm. lastenkasvatus yms. ajatuspostaukset) kun saan asetettua itseni ja Spyron pysyvästi miehen luokse. :)

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Maha 26+1


Pitkästä aikaa viimein mahakuva tältä aamulta. Ja vaikka sen itsekin huomaa, että kyllä se maha muuttuu, niin oli siitä huolimatta aika huimaa verrata edellistä kuvaa tähän. Muutos on selkeä, maha on noussut entisestään ylemmäs ja samalla pyöristynyt yläosastaan. Eli kyllä meidän vauva selkeästi siellä kovasti kasvaa :)

p.s. Kotimittauksessa aamulla paino heitti yli kaksi kiloa verrattuna neuvolaan. Eli vaikka pahin paniikki ja stressi painosta olikin ohi jo, niin tuo helpotti entisestään. Kun edelleen pidän kotimittauksia luotettavampina kuin neuvolan, koska jälkimmäisessä tulos riippuu paljon kellon ajasta ja vaatetuksesta, ensimmäisessä kun pyritään tekemään kaikki kerta kerran jälkeen samoin. 

lauantai 19. marraskuuta 2011

Neuvolakuulumisia 25+6

Eilen oli neuvolakäynti jälleen ja tällä kertaa sieltä en lähtenyt kovin iloisin mielin.


Eilen siis neuvola, jossa vastassa oli joku joku ihan vieras terkka ja kätilöopiskelija. Painoa tullut yli kilo viikossa (1035g/vk tarkalleen), niin heti tää terkka kommentoi kuinka 500g/vk olisi se sallittu ja kaikki sen ylimenevä on on liikaa. Mun varsinainen terkka ei tähän mennessä oo kommentoinut mun painonnousua mitenkään, niin tuntui vähän pahalta. Samoin sitten sydänäänten kuuntelun jälkeen alko tää terkka aika rumasti kommentoimaan mun jenkkakahvojen raskausarpia, että kuinka niille pitäisi tehä sitä ja tätä jotta niitä ei tuu, että ne johtuu ihan vaan lonkkien levenemisestä. Muutenkin oli tosi kova kouranen, kun sanoi kätilöopiskelijalle ensin että yleensä näillä viikoilla ei  voi oikeastaan sanoa miten päin vauva on ja heti sen jälkeen ruhjo mun mahaa ihan täysillä, kun halusi kokeilla että josko se sittenkin osaisi sanoa miten päin se oikein mahassa oleilee.

Totta kai toi paino alko kaihertaa heti kun pääsin neuvolasta pois ja kotiin kävellessä itkeä tihrustin jo jonkin verran ja kotiin päästessä aukes hanat ihan täysin. Joo,  takana oli sitäkin, että on miestä ihan pirun ikävä, kun kerta viimeks ollaan nähty viime kuun vikana viikonloppuna, puhumattakaan siitä että raskaana on tuplasti herkempi kaikille kommenteille. mutta silti. Alko ihan hirveä stressi tosta painosta, 93 kiloo tällä hetkellä, eli sellaiset 10kg painonnousua tähän mennessä ja mulla kuitenkin on odotusta vielä vaikka kuinka ja mä vaan ajattelin sitä miten en todellakaan halua rikkoa sataa kiloa! 




Eilen sitten onneksi purkauduin useammille ihmisille, kun mies ei ollut saatavilla ja illalla oli jo ihan hyvä fiilis taas. Eli taas tällä hetkellä en ota stressiä painosta, sitä nyt joillekin vain kertyy enemmän kuin toisille. Tärkeämpää on se, että vauvalla on varmasti kaikki hyvin ja se kasvaa ja kehittyy nätisti. Ja kun ei oikeastaan mussa mitenkään erityisesti näy että painoa on tullut. Naama ei ole turvonnut, eikä muutenkaan sitä ylimääräistä tunnut tulleen muuta kun tisseihin, mahaan ja hieman reisiin. Siitä huolimatta kyllä toivon etten kyseistä terkkaa joudu enää tapaamaan, ei ollut oikeesti kovin kiva fiilis iltapäivällä

Muuten kaikki oli ok, Hb oli pikkasen noussut 120 (116), paineet ok, vauvan syke taas 150, liikkeet normaalit,pissa puhdas ja sf-mitta 25,5 cm, joka näköjään jatkaa nätisti kasvuaan, mutta taittunut jo yläkäyrälle, eikä enää huitele sen yläpuolella niin mahdottomasti.. Maanantaina olisikin sitten luvassa sokerirasitus ja toivon ihan todella että se menee puhtain paperein läpi. En todellakaan ole innostunut ajatuksesta että pitäisi alkaa itseään pistelemään.

Huomenna tulee mahakuva pitkästä aikaa, niin saadaan samalla kameralla ja samassa paikassa otettuja, niin jos ne olisi suunnilleen vertailukelpoisia :). Ja tajusin tuossa tuota tickeriä vilkaistessani, että me ollaan menty jo alle 100 päivän! Tänään siis LA:han 98 päivää eli 14 viikkoa. Ei vieläkään pysty ymmärtämään miten ihmeessä tää aika menee näin nopeasti!

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Meidän tarina ♥

Meidän voisi sanoa olevan nykyajalle tyypillinen pari, meidän juttu nimittäin alkaa Suomi24.fi:n keskustelupalstalta -07 kesäkuun loppupuolella. Ei me kyllä kauaa siellä juteltu, vaan siirryttiin meseen melkein saman tien. Pari viikkoa juteltiin sitä kautta, niin että kirjotettiin tekstiä kuvayhteyden ollessa päällä. Jossain vaiheessa H kertoi joutuvansa käymään Jyväskylässä työmatkalla, ja koska takaisin tulo osuisi perjantaille ja vaihto olisi Tampereella, niin kiinnostaisiko mua tavata, jos hän ei vaihdakaan Kokkolaan menevään junaan vaan tulee Hämeenlinnaan kun kerta "on niin lähellä". Mä sitten siihen suostuin. Mä muistan että mua jännitti koko päivän ihan hirveästi mennä juna-asemalle vastaan, vaikka oli toisen nähnyt ulkonäöltä yms. Mä muistan, että kävin menomatkalla ostamassa mansikoita ja kermavaahtoa, koska olin luvannut tehdä H:lle ruokaa. No, alku tietenkin oli vähän haparointia, mutta yllättävän helposti se sujui. Tosin mansikat tuli syötyä jo matkalla mun luokse, mutta spagetti ja kastike maistui senkin edestä. :)

Siitä se siis lähti, vaikka alkuun se oli vähän sellaista katselua ja vasta myöhemmin kun H sanoi: "Kai se voidaan myöntää että tässä on molemminpuolisia tunteita mukana" sovittiin että vuosipäivä lasketaan siitä meidän eka tapaamisesta. Ja tässä vaiheessa on kai syytä mainita, ettei mulla ollut minkäänlaista seurustelukokemusta ennestaan, eli H on ollut mulle kaikin mahdollisin tavoin se ensimmäinen. Ja lopulta myös ainut.

Ensimmäinen yhtenen joulu -07

Mä muistan myös kuinka mä sanoin ekan kerran, että mä oon kyllä enemmänkin kuin pelkästään ihastunut H:hon. H oli tehnyt tammikuussa olohuoneen lattialle romanttisen piknikin, oli kynttilöitä, pelkästään sitä varten mulle poltettu cd-levy, oli suolakeksit lisukkeineen, viinirypäleet ja jopa viiniä minulle (H kun ei juo ollenkaan). Sitten siinä kun makoilin jossain vaiheessa iltaa H:n kainalossa tuntui että sitä ihan pakahtuu onnen tunteisiin ja kysyin varovasti (joo, kysyin) korvaan kuiskaten, että saanko mä rakastaa. Sain luvan.

 Vanhemmille tai siis äidille ekana, kerroin kerran kotona käydessäni. Senkin muistan hyvin kun aloitin jutun "onko sun mielestä kahdeksan vuoden ikäero hirveästi?" Onneksi äiti oli ihan avoin (äitillä ja iskällä 5 vuoden ikäero). H parka joutuikin sitten ekan kerran vanhempani tavatessa tapaamaan koko suvun kerralla, koska H kävi meillä ensimmäisen kerran vanhemman pikkusiskoni rippijuhlissa. Mutta teki hyvän vaikutelman, jopa isääni, joka oli pitkään otettu siitä, että H lähtiessämme kätteli isän. Isän reaktioita nimittäin pelkäsin, koska kun H oli ammatiltaan tietotekniikan insinööri (iskä ei piittaa nykyajasta ja tietotekniikasta pätkääkään), mutta toisaalta H:n maalaiskasvatus maatilalla lievensi reaktioita varmasti.

Yksi lempparikuvani ikinä. -08 Kalajoella

H:n tunnustusta sain odottaa jonkin aikaa, ja se ei enää ihmetytä nykyisen tuntemuksen perusteella, H on luonteelta aika hidas ja "varovainen". Sitten kun se tuli, niin se tulikin ihan puskista. Oltiin nimittäin juuri kääntymässä H:n äidin kotipihaan, kun radiosta soi CMX:n Kultanaamio ja lauloin mukana kohtaa "minä vihaan sinua". Niin eikö H häkellytä minut täysin ennen ensimmäistä äitinsä tapaamista sanomalla kohdan jälkeen: "Niin mutta kun minä rakastan sinua." 

Oman monimutkaisuutensa suhteeseen on tuonut välimatka. Nimittäin vaikka me ollaan jo naimisissa, ja virallisesti asun samassa osoitteessa nykyään kuin H, ei olla siitä huolimatta sanan varsinaisessa merkityksessä asuttu yhdessä. Mutta toisaalta, mä näen sen osittain myös voimavarana ja varmuutena siitä, että kun ollaan kestetty välimatkaa nyt 4 vuotta ja 4 kuukautta, niin me kestetään myös muutkin mahdolliset hankaluudet. Ikäero ei meille ole missään vaiheessa ollut hankaluus, osittain ehkä siitä syystä, että mä olen ollut aina ikäistäni kypsempi ja näyttänyt vanhemmalta (myös muut ihmiset sanoneet tätä, ei siis pelkkä oma mielipide)

Ihan alusta alkaen puhuttiin suhteellisen paljon "entä jos ollaan yhdessä sen ja sen ajan päästä" "mitä sä haluaisit että me oltais tämän ja tämän ajan päästä" ja molemmilla on ollut saman suuntaisia ajatuksia. Kihloihin sitten mentiinkin 09.09.09 Shanghain matkamme aikana (H oli ollut siellä aikanaan vaihdossa ja puhunut siitä niin moneen kertaan, että halusin nähdä paikan) reilun kahden vuoden jälkeen, koska molemmat olivat sitä mieltä, että siinä vaiheessa tietää jo, onko toinen oikeasti se kenen kanssa haluaa olla loppuelämän. (olisin halunnut tähän meidän "kihlajaiskuvan" eli yhteiskuvan Kiinanmuurilta, mutta se on toisen koneen uumenissa).

Naimisiin mentiin sitten 18.09.2010, koska mä ilmoitin alusta alkaen kihlautumisen jälkeen, että mulle kihlaus on lupaus naimisiinmenosta, eli häät on maks. 1,5 vuoden päästä kihlautumisesta. H sitten halusi tuon syyskuun, kun on jo rauhallisempaa kirkoissa ja kuitenkin vajaassa vuodessa saa häät järjestettyä enemmän kuin hyvin.


Elämäni onnellisimpia päiviä.

Eikä pidä tietenkään unohtaa Spyroa, joka on tässä kipakasti antanut kuulua itsestään viimeisen muutaman kappaleen kirjoittamisen ajan. Mä rakastan jo nyt tuota pientä ihmistä, joka on sekoitus minua ja äärimmäisen rakasta H:ta, jost tiedän tulevan äärimmäisen hyvä isä lapselleen.. Vaikka koulussa ei  huonosti nukutun yön jälkeen tunnukaan aina siltä, niin en voisi kuvitella itseäni  mihinkään toisenlaiseen elämäntilanteeseen, jossa olisin onnellisempi kuin nykyisessä. Välillä sitä ei voi muuta kuin miettiä, että miten onkaan voinut käydä niin hyvä tuuri, että näin nuorena on löytänyt sen kenen kanssa haluaa istua vanhainkodissakin käsi kädessä ja kertoa toiselle kuinka paljon toista rakastaa.

Ja en, en kirjoittanut tekstiä kuivin silmin.

torstai 10. marraskuuta 2011

Haalari ja tissitukea

Maha kuvaa ei ole tulossa vielä viikkoon, kun ollaan miehen kanssa erossa tässä vähän pidempi aika. Tuntuu muuten taas tosi vaikealta kun ehti niin jo tottua siihen, että saa olla pitkiä viikonloppuja miehen kanssa kotona. Tosin, miehelläkin on tällä hetkellä kovin kiire, tänään Tampereella, huomenna Helsingissä ja ensi viikolla lähtee Saksaan joillekin messuille.
Viime viikonloppuna kävin siis kotona käymässä pitkästä aikaa, ja kyllä se äitikin on jo ihan tosissaan lämminnyt mummo -ajatukseen. Iskähän osti heti kesällä sellaisen vauvakeinun :) Ja hyvin todennäköistä on, että iskä rakentaa ensi kesänä meille pihaan joko hiekkalaatikon tai sitten leikkimökin.
Äiti oli kaivellut taas varastoja ja löytänyt tekemänsä haalarin. Väri on aivan ihana, kirkas turkoosi, sopii molemmille oikein hyvin.

Tälläinen oottaa sitten meidän Spyroa toppahaalarin jälkeen :)

Itsellekin olen nyt tehnyt jotain hankintoja, kävin nimittäin eilen ostamassa Seinäjoen Huvikumpu nimisessä lastentarvikeliikkeessä ostamassa itselleni liivit, kun olen pitänyt niitä samoja urheiluliivejä jo vaikka kuinka kauan, pesten ne illalla, jotta aamulla kuivat. Liikkeessä oli tosi hyvä valikoima, mutta itselle parhaimmin istui Cantaloop Adjusting nursing bra:t, jotka myyjän mukaan on ollut tosi suosittuja. Eli kyllä, ostin jo imetysversiot. Näissä ei kuitenkaan ole pelkoa niin paljon siitä, että mahtuuko tissit kuppeihin enää maidon nousemisen jälkeen koska nää on kaarituettomat ja näissä on joustovaraa kyllä reilusti. Nää on ihan äärimmäisen mukavat päällä, tosi miellyttävää kangasta, mikään ei paina eikä hierrä ja imetystäkin ajatellen helppokäyttöiset. Lisäksi hinta ei ollut kovin paha, vain 30 euroa (joo, tiedän että henkkamaukalta olisi saanut vielä halvemmalla, mutta kun ne ei istu. Ja verrattuna esim. Anitan 50 euron liiveihin, niin halvat oli), jonka itsekin raaskin ostaa (ja jo nyt on hyvin todennäköistä että ostan toisetkin). Mieskin keksi jo, että näitähän voi hyödyntää jo ennen vauvan syntymääkin vähän toisellalailla kuin imetystä ajatellen ;) Eli hyvä niin, koska eihän imetysliivejä kovin eroottisiksi voi sanoa.

Tälläiset siis tuli käyttöön.
kuva

Tiesikö muuten joku lukijoista ennestään sellaista, että imetysaikana ei suositella käytettäväksi kaarituellisia rintaliivejä? Kuulemma kaarituet voivat huomaamattakin painaa rintoja ja maitotiehyitä niin, että se voi aikaan saada siellä tukoksia. Itselle tieto tuli uutena, koska kuitenkin esim. H&M:lläkin imetysliivit ovat pääasiassa kaarituellesia. Joku keskustelupalstalla kommentoikin jo kirjoitustani liiveistä, että ennen osti imetysliivejä Lindexiltä tai H&M:ltä, mutta sen jälkeen kun kokeili näitä Cantaloopeja, niin paluuta ei ole ollut. Eli hyvä että löysin ne jo nyt :)

Vauva on ihan todella aktiivinen ja selkeästi huomaa jo sen, että aletaan ottaa samaa päivärytmiä kuin äitillä on, eli kun olen hereillä Spyrokin on ja ilmoittelee itsestään kyllä tosi hyvin ja kun minä nukun niin nukkuu vauvakin. Tai ei ainakaan liiku niin, että siihen heräisi :) Olo on muuten tosi hyvä, mutta närästys on vähän pahentunut, eli kurkkuun nousee aika usein ihan mahanesteitäkin. Ei maistu mitenkään erityisen hyvältä. Saakin siis nähdä tuleeko sitten vauvalle paljon tukkaa, sitä kun närästyksen sanotaan ennustavan. Minun kohdallani äitini allekirjoitti väittämän täysin kun kuuli tästä uskomuksesta. Oon nimittäin ollut ainoa josta äitiä on närästänyt ja tukkaa on ollut syntyessa vaikka useammallekin vauvalle. Lisäksi turvotus on ihan huomattavaa, vaatteet jättää tosi pahat painaumat vaikkei olisikaan tiukkoja. Olenkin siis määrännyt itselleni ekstrapaljon vettä ja sitten ananaksen syömistä. Tänään olikin koulussa eväänä Rainbown muovipurkkiin pakatut ananaspalat ja ai että oli hyvää. Paljon lähempänä tuoretta ananasta kuin säilyketölkissä oleva.

Postaus äänestyksessä eniten ääniä sai parisuhde, joten siitä täytyy varmaan naputella ensin jonkinlainen historia osio ja sitten sen jälkeen yleisiä ajatuksia yms.

perjantai 4. marraskuuta 2011

Ristiriitaista

Mä olen tässä nyt viime aikoina asioinut Kelan kanssa oikein urakalla, kun viime neuvolassa saatiin todistus raskaudesta, jolla sitten haetaan äitiysraha, -avustus. Nyt onkin jo lappuset täytelty, mutta kyllä sitä sai taas hetken aikaa Kelan kanssa vääntää.
 Aloitin nimittäin lomakkeiden täyttämisen netissä, mutta ei mennyt kyllä kaikki kohdat jakeluun sitten millään. Marssin sitten ihan toimistolle ajatellen että saan apua asiaan. Noh, ensinnäkin siellä paljastui, että siellä oli kesken edelleen päätös mun opintotuesta, kun jouduin toimittamaan erillisen paperin asumisestani Ilmajoella Kelalle, kun en Kokkolan sisällä tapahtuneen muuton jälkeen tehnyt enää väliaikaista muuttoilmoitusta Maistraattiin (vaaditaan yli 3kk asumisessa) ja Kela ei sitten voinut uskoa, että asun siellä edelleen. Toiseksi, ette voi uskoa sitä vääntämisen määrää mikä käytiin siinä, että sain kaiken niin selkeäksi itselleni, että pystyin lapun sitten kotona täyttämään. Kelan täti kun melkein joka toisessa lauseessa sanoi, että lomakkeet löytyy netistä, vaikka olin alusta asti ilmoittanut, että tulin toimistoon siksi, kun en ymmärtänyt niitä. Puhumattakaan siitä, että netissä oli erilliset hakemukset äitiysrahalle, -avustukselle ja vanhempain rahalle, kun taas paperiversiossa ne kaikki oli samassa lapussa ja lisäksi sillä sai haettua lapsilisänkin.



Auttamishaluttomuudesta huolimatta sain apua sen verran, että ymmärsin mitä lappuihin pitää täytellä. Tiedättekö muuten miten hölmöltä tuntuu jo tässä vaiheessa ajatella sitä, että kuka pitää vanhempainraha kauden? Päädyin kuitenkin siihen, että pidän sen itse kokonaan, koska lainojen takia ei ole varaa siihen, että tuleva isä pitäisi siitä sen pätkän mikä vaaditaan, jotta saa isäkuukauden käyttöönsä. Lappusia en kuitenkaan heti laittanut, koska siellä päätös opintotuesta oli olemassa ja se tietenkin vaikuttaa pienentävästi. Eli ensin piti tedä opintotuen peruutus ensi vuoden alusta alkaen. Alkoikin viime maananaina naurattamaan kuinka nopeesti Kela sai tehtyä edellisessä kappaleessa mainitun päätöksen sen jälkeen, kun tuli ilmoitus opintotuen peruutuksesta. Ei nimittäin mennyt peruutuksen postittamisesta kuin pari päivää, kun päätös oli jo tullut kotiin postissa, kun taas muutosta aihetunut hässäkkä oli seissyt siellä vähintään neljä viikkoa. Nyt on sitten äitiysraha yms. hakemus laitettu menemään ja päätöstä odotellessa.


Uskoisin päätöksen tulevan suhteellisen nopeasti, koska mä tulen saamaan aivan varmasti sen minimi äippärahan, katsotaan sitten 2009 verotietoja tai 2010 verotietoja. Varhennettuna tosin rahaa hain 1.1. alkaen, koska muuten tulisi tammikuun alku oltua ihan täysin ilman rahaa, ja se ei oikein houkuttele. 
Huvittavaa tässä hommassa on myös mielestäni se, että tulen saamaan Kelasta enemmän rahaa siitä, että olen pienen vauvan kanssa kotona kuin siitä, että opiskelisin itseäni aikataulun mukaisesti ilman viivästyksi (kuten tähän asti) kohti ammattia, jotta ammattiin valmistuttua voisin mennä töihin ja maksaa kunnon veroja kuten kunnollisen kansallaisen kuuluukin, Opintotukea kun saan tällä hetkellä asumislisineen verojen jälkeen sen vähän päälle 400 euroa, niin äitiyspäivärahaa tulee tulemaan verojen jälkeen lähes sata euroa enemmän.

Kelan lisäksi ristiriitaisuuden tunteita on aiheuttanut koulu, jota tuntuu olevan tällä hetkellä niin naurettavan vähän ja tuntimäärä tulee vielä vähenemäänkin. Tähän asti olin siinä uskossa, että koulua olisi joululomaan vielä sellaiset 6,5 viikkoa ja sitten saisi aloittaa lomailun, mutta eilen paljastuikin, että todellisuudessa pääsen aloittamaan lomailun oikeastaan jo neljän viikon päästä, koska meillä ei ole pääyksikössämme itsenäisyyspäivän jälkeen kuin  2x3h pätkät koulua. Tosin siihen tulee muutama tunti päälle elintarvikepuolen tunteja, mutta ei niitäkään varmaan kovin paljon ole (lukujärjestyksistä ei ole tietoakaan vielä niin vaikea sanoa). Sinänsä ihan kiva, ettei liian rankkaa, mutta toisaalta olisi ollut kiva suorittaa jotain pois. Mutta eipäs onnistu, kun meneillään ei ole mitään sellaisia kursseja, jotka meille kuuluu, jotta niitä voisi käydä. Eli stressataan niitä suorittamattomia opintoja joskus myöhemmin. :D

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Ensimmäiset saamiset.

Täältä tulee taas tälläinen pikainen sunnuntai illan postaus. Tekeillä on vähän isompiakin ja omia ajatuksia sisältäviä, tämän päivän menemisen jälkeen ei vain enää jaksa. Joten jos ensi viikolla kunhan saan yhden raportin viimeisteltyä.

Tässä on kuvat ihanista tilkkupeitoista jotka anoppi on meille vauvapeitoiksi tehnyt. Anoppi tekee hirveästi kaikenlaisia peittoja juuripa tikkutyö tekniikalla, meillä on useampaa päiväpeittoa ja torkkuhuopaa sillä tekniikalla tehtyinä.
Tämä peitto tulee olemaan lattialla pötkötyspeitto, koska tässä on kuvia joita voi sitten katsella.

Tämä puolestaan tulee sitten sänkyyn peitoksi pikkuiselle. Rakastan tämän peiton värejä ja peitto onkin toivottu vain tosi värikkäänä, kun anoppi ensimmäistä kertaa kyseli, että millaisen haluaisin. Eli tätä ei ole tilattu tyttö- tai poikapeittona, pelkästään pirteänä ja värikkäänä.

23+1 

Siinäpä taas yksi kuva mahan kasvusta. Vähän ehkä hölmöä on, ettei mulla ole kuvissa mitään logiikkaa, mutta johtuu ihan siitä, ettei miehen kanssa osuta aina samaan paikaan tiettynä päivänä, niin että kuvan saisi aina samana päivänä. Mutta kyllähän näistä eron jo huomaa, varsinkin kun niitä laittaa vierekkäin.

P.s. Jos jota kuta kiinnostaa miltä makkarimme tällä hetkellä näyttää, käykää katsomassa remppatuloksia toisesta blogistani: Täydellisen vajavaista.


keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Raskauden vuoristoradalla

Ei tule todellakaan tylsää, eikä päivät oo koskaan samanlaisia. Mä oikein hämmästelen tätä tarmoa mikä mulla on tällä hetkellä, tuntuu että tuhat pientä duracellpupua hyppii ihon alla. En aamun perusteella olisi koskaan uskonut päivästä tulevan tälläistä. Heräsin puoli yhdeksä aikoihin ja olisin ihan huoletta voinut jatkaa unia edelleen. Ajattelin kuitenkin, että jokin päivärytmi on näissä vapaapäivissäkin pidettävä, muuten ei tule yhtään mitään mistään. Aamu meni kuitenkin ihan täysin jumittaessa, aamupalaakin (= teemukillinen jogurttia myslin kanssa, kaksi paahdettua ruisleipä) söin varmaan 45 min. Oli myös äärimmäisen huono olo koko ajan, ihan melkein oksetti. Syömisen ja parin Frendit -jakson jälkeen päätin että nyt riittää ja menin päikkäreille.

Teki muuten niiltäkin herääminen harvinaisen tiukkaa. Mutta hitaasta aamusta/aamupäivästä huolimatta olen saanut tänään aika paljon aikaan. Eräs raportti on taas edennyt, tuli tehtyä yhden kurssin viimeiset lakitehtävät, poltettua kasvio levykkeelle, niin saisi silläkin kuitattua kaksi kurssia pois. Nyt koko iltapäivän olen himoinnut kokista (tiedän, hyi minä) ja kävinkin sitä ostamassa samalla kun viimein hain (rahan puutteesta huolimatta) hiusvärin itselleni. Olisi reilun viikon päästä koulukuvaus, niin pakko tehdä tälle kuontalolle jotain.

Muuten yleisvointi on ollut ihan hyvä. Mahasta on aina yhtä ylpeä, tosin välillä sitä jo miettii, että eipä tässä kauaa taida mennä kun se alkaa tuntua ihan oikeasti isolta, Spyron potkuissakin alkaa olemaan voimaa tosi paljon, että välillä ihan säikähtää. Kaverini eilen jo nauroi kävelyvauhdilleni, kun törmäsi minuun kaupasta tullessani. Mutta minkäs teet kun mahaa alkaa pistämään heti kun yhtään laitat tassua toisen eteen pidemmän matkan verran. Eli ei oo kävely ainakaan tämän tulevan äidin harrastuksia kunnon ylläpitämiseksi. Uintia pitäisi alkaa tekemään heti, kun vain löydän se uikkarin.

Mutta tylsää siis ei ole, kun koskaan ei tiedä miten päivä lähtee muotoutumaan ja millä mielellä sitä oikein on kivuista ja kolotuksista huolimatta. Vaikka alun hirvittävät hormoonivaihtelut on tasoittuneet, niin kyllä ne edelleen paljon vaikuttavat.

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Tunnustus

Sain tunnnustuksen, jossa säännöt ovat seuraavanlaiset:

-kiittää tunnuksen antajaa
Kiitos haasteesta Stefille
-antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle
Tää on jo jonkin aikaa kiertänyt blogeissa, ja koska aika moni lukemani bloggaaja on tämän tehnyt, niin ei niitä tule kahdeksaa. Mutta laitetaan ainakin Myylle ja Atialle menemään. Ja tietty, jokainen joka tän sattuu lukemaan niin voi tehdä, jollei ole tehnyt. Siitä voi sitten vaikka vinkata mulle kommenteissa, niin käyn kurkkimassa :)

-kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään:



1. Mun täytyy myöntää, että mun perusluonteessani on aika paljon laiskuutta :D
2. Erityisesti näin raskausaikana välillä tuntee Ilmajoella ollessaan itsensä tosi yksinäiseksi. Tuntuu, että elämäntilanne muista opiskelijatovereista on valovuosien päässä, vaikken pätkääkään kaipaa mitään muuta.
3. Mieheni on minun ensimmäiseni ja ainoani. Ihan kaikin mahdollisin tavoin.
4. Olen välillä todella kova stressaamaan, mutta tuntuu että se on näin raskausaikana jäänyt melkein kokonaan
5. Mä en voi sanoa olevani mitenkään erityisen siisti ihminen (mies taas on), mutta mua raivostuttaa ja oon heti naputtamassa jos mies täällä uudessa asunnossa laittaa keittiössä tavaroita väärään paikkaan eikä heti siivoa tekemisensä jälkiä.
6. Mua voisi sanoa jossain määrin nettiaddiktiksi :D. Mulla on lähes aina kone auki ja jos ei sillä tuu tehtyä koulujuttuja niin etin milloin mitäkin.
7. Tykkään kotimaisesta pop/rock musiikista ja sitä on nyt kuunneltukin ahkeraan, jotta vauva sitten tunnistaisi kappaleita synnyttyään.
8. Tykkään ruuanlaitosta, mutta parasta siinä on se, kun pääsee tarjoamaan tuotoksia muille.

perjantai 21. lokakuuta 2011

Neuvolakuulumisia 21+6

Tänään oli taas yksi neuvola ja ihan samaan tapaan meni kuin aikaisemminkin. 

-Paino oli noussut aika hurjasti, tai siltä ainakin itsestäni tuntui, mutta eipä terkka siitä vielä mitään huomauttanut. 725 g/vk oli siis tullut. 
-Paineet oli 138/71 eli suhteellisen samoissa.
-Pissa oli puhdas, mutta Hb oli pudonnut taas ollen 116. Tätä mä hieman epäilinkin, koska mua on väsyttänyt viime aikoina ihan älyttömästi ja ihmekkö tuo, ei ole koskaan ollut noin alhasena, vaikka säännöllisesti oon verta luovuttanut. Lisärautaa terkka kehoitti ottamaan ja Obsidiania hainkin apteekista (olin unohtanu miten kallista se on, kun tähän asti oon saanut syömäni raudan verenluovutuksen kautta)
-Sf mittakin mitattiin nyt ihan mittanauhalla ja 23 cm sinne napsahti. Ei merkattu vielä käyrästöön, mutta mitä mä itse sitä tulkitsin niin yläkäyrälle se meni
-Vauvan sykkeet oli taas 150 ja liikkeet kuului myös anturiin ihan kiitettävästi. Terkkakin kommentoi että onpa terhakka kaveri.

Terkka kysyi myös, että onko supistuksia ollut (ei just tänään, niin että ite olisin ollut tietoinen), kun kohtu vaikutti niin pinkeältä ja epäili että mulla voi olla vähän supistusherkempi kohtu, mutta niin kauan kun ei satu on ihan ok. Eikä ne tosiaan tähän mennessä sattunut ole, vähän vain tuonneet tukalan olon.

21+6
Mulla on tosiaan ollut tämä viikko syyslomaa, mutta mitään kouluun liittyvää en ole saanut aikaiseksi, osittain väsymyksestä. Eli viikko on ihan oikeesti mennyt lomaillessa, joka ei välttämättä huono asia ole. En ole siis jaksanut stressata tekemättömiä koulutehtäviä, vaikka kuun loppuun pitääkin n. 15 sivuinen raportti palauttaa.

Olen mä silti jotain saanut aikaiseksi: Vauvalle (ja makkariin on valittu maali ja tapetti ja vessan sisustus on vain toteuttamista vaille valmis). Mä olen eläessäni tehnyt yhdet villasukat ja nyt tein sitten toiset. Ihmettelin oikein että miten helpot ne olikaan tehdä, yleensä ihmiset kiroaa sitä kantalappua. Ohje on Kaitaliinan blogista, sinne siis suuri kiitos, oli helppo melkein ensikertalaisenkin tehdä.




Tein sukat jostain vanhasta seiska veikasta (? ei vyötteitä), josta olen joskus aikoinaan tehnyt tumput pikkusiskoilleni joululahjaksi. Nuo on siis tehty kaksinkertaisella langalla, toinen vaaleanpunainen ja toinen vaaleansininen, joten menee sitten kummalle tahansa, kun en halunnut tehdä pelkästään jommalla kummalla. Aion tehdä vielä sukkiin mätsäävät tumput, niin on sitten vauvalle kotiintulo vaatteiksi ainakin jo jotain lämmintä. 

tiistai 18. lokakuuta 2011

Rakenneultra

Jäi eilen nuo rakenneultran kuulumiset kirjoittelematta, pikkusiskoni tuli käymään kylässä sunnuntaina ja eilen kävimmekin ostamassa hänelle järkkärin (jota oli tullut vähän niinkuin hakemaan, kun ei ollut vielä löytänyt kotopuolen liikkeistä) ja puuhasimme kaikkea muuta kivaa niin jäi kirjoittaminen sitten.

Elikkä meidän vaavilla oli rakenteellisesti kaikki niin hyvin kuin voi olla tässä vaiheessa ja ultralla voi nähdä. 45 min siinä meni kun ultrailtiin, Spyro oli nimittäin sitä mieltä, että aamua ei olisi saanut häiritä eikä meinannut näyttää millään aortan kaarta, joka kuuluu yhtenä niihin rakenteisin jota tarkistetaan. Saatiin myös kuulla ne seulonnan riskiluvut ja vaikka tarkkoja en enää muistakaan, niin niissä ei kyllä ollut kummassakaan 18- tai 21- trisonomiassa mitään poikkeavaa.

Spyron sydän jumputteli 130-140 sykkeillä ultrassa, mutta taisi lepotila vaikuttaa sykkeisiin sen verran, että olivat matalammalla kuin mitä neuvolassa ollut. Oli äärimmäisen mukava ultraajatäti, selkeästi piti työstään. Ihaili ja kehui Spyroa ultratessaan ja selitti koko ajan oikein selkeästi mitä katsotaan milläkin hetkellä ja mitä näkyy yleensä.

Istukka on takaseinässä, kaareutuen kohdun yläosaan, joten tässä osui omat arvelut kohdilleen. Kun tosiaan liikkeet tuntuneet suhteellisen aikaisin, kun ottaa huomioon, että ensimmäistä vasta odotan, niin ajattelin, että eipä istukka taida ainakaan vaimentamassa olla niitä liikkeitä.

Siellä se pieni lötkötteli kaikessa rauhassa. 

Sukupuoli saatiin tietoon, ensin varovaisena arveluna, mutta kyllä se sitten kuitenkin aika varmaksi meni. Eihän näistä vauvoista tosin koskaan tiedä ennen kuin ne on syntyneet, joten yllätysmomentti on edelleen mahdollinen jossain määrin. :)

maanantai 17. lokakuuta 2011


Pientä mainontaa kivoista arvonnoista

ja Oi mutsi mutsin blogista löytyy myös oikein kiva arvonta. Sinne tästä.


torstai 13. lokakuuta 2011

"rakkaudesta, ken voimansa saa"

Tässä on muutaman päivän sisään tullut ihan pakahduttavia tunteita. Tuntuu, että kaikesta jaksamista syövästä huolimatta (eli koulu ja edestakaisin matkustaminen) mä en voisi olla missään tämän onnellisemmassa elämäntilanteessa. Mä olen just siinä missä mä haluan olla (tulevasta työmäärästä huolimatta), ja olen äärimmäisen onnellinen. Minulla on mies, asunto, kaksi mahtavaa kollipoikaa ja vauva mahassa. Joidenkin mielestä voisin ehkä olla vanhempi ja saattanut opintoni loppuun, mutta uskon että nekin ajallaan järjestyvät, koska tukiverkkoa riittää.

Eilen illalla rupesin miettimään nukkumaan käydesssäni, että miten ihmeessä sitä pientä elämän alkua voi jo nyt rakastaa näin paljon? Musta tuntuu täysin luontevalta jutella ja laulaa vauvalle jo nyt. Jotenkin en ehkä odottanut näin vahvoja tunteita jo tässä vaiheessa, koska usein saa lukea siitä, kuinka lapsi tuntuu vieraalta, koska siitä ei kohtuaikana tiedä  juurikaan mitään ja synnytyksenkin jälkeen menee aikaa ennen kuin lapseen kiintyy ja sitä oppii rakastamaan. Eilen illalla ja tänä aamuna on tuntunut ihan mahdottoman pakahduttavalta kun on ihmetystä täynnä miettinyt, että miten voi olla näin onnellinen ja rakastaa jotain jo näin paljon. Kaverilleni kun puhuin asiasta, niin sanoi että varmasti osittain vaikuttaa sekin, että olen tuntenut liikkeitä suhteellisen aikaisin ensiodottajaksi, puhumattakaan siitä miten vahvoja ja säännöllisiä ne ovat jo.

On myös ihanaa huomata se, miten paljon mies on odotuksessa mukana, vaikka itse olen saanut suhteellisen paljon lukea keskustelupalstoilta siitä, miten mies ei oikein osallistu. Meillä mies kuuntelee ja silittelee mahaa, viikolla erossa ollessa muistuttaa minua pitämään Spyrosta hyvää huolta ja kyselee mitä Spyrolle kuuluu. Molemmat myös odottavat malttamattomasti maanantaita ja aamulla olevaa rakenneultraa. Sukupuolta ei paljasteta ennen syntymää, koska mies näin toivoo, joten tänne tietoa ole tulossa. Pitää sitten synnytyksen lähestyessä laittaa kilpailua pystyyn päivästä ja mahdollisesti sukupuolesta ynnä muista tiedoista. Tosin, sukupuolesta voisi laittaa jo nyt vähän mielipide kyselyä pystyyn, että mitä mieltä porukka on Spyron mahdollisesta sukupuolesta.

lauantai 8. lokakuuta 2011

Puolivälissä matkaa

Tänään poksuu viikot aika isosti, tulee 20+0 täyteen. Ei mitenkään voi uskoa, että jo puolet mennyt. Tää syksy tuntuu menneen eteenpäin ihan huimaa vauhtia, eilen autossa tajusin radiota kuunnellessa, että se tosiaan on reilu pari kuukautta enää jouluun. Siitä vielä pari kuukautta niin meillä on vauva! Sitä ei jotenkin pysty vieläkään ihan täysillä käsittämään.

Mitä tähän mennessä?
- Painoa tänä aamuna 86,6 kg eli kokonaisuudessa tullut kotimittausten mukaan n. 4 kg. En jaksa stressata painosta, koska suurimmat nousut ovat varmasti vielä edessä. Kohtalaiselta kuitenkin mielestäni tuo nousu vaikuttaa, ka g/vk. Vaikka voisihan sitä koettaa syödä terveellisemmin, eilen lounaaksi paistettuja salamisuikaleita ja päivälliseksi Mäkin Mcfeast premium. Hups.
- Himonkohteita: lähes kaikki suolainen erityisesti juustot ja niistäkin erityisesti Valion Mustaleimainen emmental, jota oon syönyt jopa sen 500 g palan illassa. Myös cokis ja appelsiinimehu on sellaisia joita voisin vetää älyttömiä määriä. Mä tiedän, että kofeiinia ei kovin paljoa saisi raskaus aikana nauttia, mutta puolustan itseäni sen verran, että en juo kahvia lainkaan ja cokista tulee juotua kuitenkin suhteellisen satunnaisesti. Välillä tosin menee kerralla hieman enemmän kuten eilen illalla. Mutta ei kuitenkaan jatkuvasti. Maitoakin kun erehtyy juomaan, niin sitä sitten meneekin ruuan kanssa se puoli litraa kerralla :D
- Mielialan vaihteluita on ollut ja varmasti tulee olemaankin. Mulla on normaalistikin tapana alkaa mököttää välillä tosi pikkujutuista, niin nää hormonit vain tuntuu korostavan sitä.
- Mies on ollut mukana odotuksessa ihan mahtavan hienosti, vaikka se miehelle onkin hieman etäisempää alkuvaiheessa, kun ei liikkeitä tai masua näy. Kyllä miehestä huomaa, että ihan oikeasti haluaa isäksi ja on siihen valmis.
- Raskausarpia on reisiin ja tisseihin tullut oikein urakalla, samoin jenkkakahvoihin, mutta se periaatteessa ei ollut ylläri. Kun teini-iästä on ihan kiitettävät jo ennestään. Pikkasen kyllä huokauksia aiheutti, kun mahasta bongasin kaksi viirua. Mutta niitä tulee jos tulee. Täytyy vaan muistaa pitää ihoa kosteana niin ehkä se iho tykkäisi sitten venyä nätimmin repeämättä.

Liikkeet on tosiaan reilun viikon ajan olleet niin kovia, ettei ne oikeesti enää voi olla mitään muuta kuin liikkeitä. Erinäistä myllerrystä ja tömähdyksiä. Myös supistukset on tullut tutuksi, erityisesti eilen. Tai ainakin mä tulin siihen tulokseen että ne olisi supistuksia. Mahaa kiristi aika ajoin ja kohtu tuntui sormiin kivikovalta. Myös selkää on särki iltapäivästä alkaen tosi laajalta alueelta (ei niin kuin normaalisti vain alaselästä), joten senkin takia supistuksia epäilen. Mihinkään ei varsinaisesti sattunut, mutta epämukavalta tuntui. Täytyy toivoa ettei noista harkkasuppareista tulisi jatkuvaa seuralaista...

20+0
Itsestäni mahan kasvu tuntuu tälle hetkellä pysähtyneen sen hurjan ulostyöntymis spurtin jälkeen, tai tuntuu että se ennenmminkin leviää tällä hetkellä kuin työntyisi ulos. Mutta kasvakoon rauhassa, sen näkee tässä pikkuhiljaa minkä malliseksi se oikein muotoutuu :)

Tänään tehtiin myös ensimmäiset hankinta vauvalle, kun ostettiin kirpparilta sitteri. Tämän hetkisenä ajatuksena olisi hieman viritellä sitä toisenlaisella kankaalla, mutta katsotaan mitä saan aikaiseksi :)






keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Virstapylväitä

Meillä tunsi mies tänään vissiin ekaa kertaa liikkeitä!. Makasin sohvalla jalat miehen sylissä ja se piteli kättä vatsalla, kun sanoin, että kokeillaan jos tuntuisi, kun Spyro tuntuu olleen tosi aktiivinen viime aikoina ja että tömähdykset tuntuu omaan mahaan jo tosi selkeinä. Meni hetki ja sitten tuli kunnon tömähdys ja sanoin miehelle että nyt. Melkein heti perään tuli toinen ja sanoin siitäkin. Mies sitten sanoi, että taisi tuntea jonkinmoisen töykkäyksen. Siellä se meidän pikkuinen kasvaa ihan hurjaa vauhtia! Tietenkin pitää antaa miehen vielä enemmän kuullostella ja tunnustella mahaa, että alkavatko tuntua enemmissä määrin. Itselle tosiaan liikkeet tuntunut tosi selkeinä sunnuntaista alkaen, välillä tuntuu oikein kunnon muljuamista (heittääkö kuperkeikkaa?) ja sitten myös niitä yksittäisiä tömähdyksiä. Että ei ne enää oikein jätä arvailujen varaan sitä etteivätkö liikkeitä olisi.


Tänään tuli myös harrastettua siedätyshoitoa lasten suhteen, kun kahvittelimme J:n luona S:n kanssa. J:llä siis poika joku 1,5 v ja tyttö 3kk ja S:llä poika 8 kk. Huomasi itsestään, että oikeasti tehnyt ihan hyvää kun on löytynyt tuollainen kiva porukka, jossa pieniä, niin saa vähän varmuutta niiden kanssa olemisessa. Tänäänkin sitä uskalsi jo vähän leikkiä yms. niiden kanssa. Kun melkeinpä voin sanoa pelkääväni tällä hetkellä enemmän vauvan syliin saamista kuin itse synnytystä. Kaikki vakuuttaa, että kyllä sitä siinä oppii, mutta nyt vielä tuntuu niin kaukaiselta asialta, että tuntuu mahdottomalta ajatella että se sujuisi alusta alkaen.

lauantai 1. lokakuuta 2011

Hankinta listalle.

Muutto saatiin kuin saatiinkin tehtyä, ja kunnia siitä kyllä kuuluu ihan täysin miehelle, joka sen ja siivouksen urakoi niin, ettei minun eilen tarvinnut kuin tulla uuteen kotiin. Tietty purkaminen on kesken, mutta sitä on aika tehdä ensi viikolla, joka on kokonaan koulusta vapaa. Onneksi, tuntuu nimittäin siltä, että hengähdystaukoa tarvitsen, ihan itseni paranteluun yms. puuhaan.

Kaikista parasta tässä muutossa on se, että voi alkaa ihan oikeasti miettiä mitä me vauvalle hankitaan ja tarvitaan.  Tosin, niillä ei ole vielä kiirettä (ensin täytyy saada yleisjärjestys toimimaan ja puuttuvat kalusteet hankittua), mutta kiva on jo suunnitella ja miettiä minkälaista meille tulee.

Vaunuthan me saadaan käsittääkseni käytettyinä miehen siskolta, joten ne on hoidossa. Pitää jossain vaiheessa kysyä vähän millaiset on, mutta jo ne alkujaan on ollut lähes tonniset Emmaljungat, niin eiköhän sieltä yhditelmät ole tulossa. Turvakaukaloista ollaan (tai minä ainakin, eikä mies vastustele) päädytty Brion Primoon. Sen saa ihan suhteellisen järkevään hintaan ja vaikuttaa oikein näppärältä ja mukavalta kantaa.

Vihreä olisi värivaihtoehdoista se mikä minua kiinnostaisi eniten.

Sänky ja hoitopöytä onkin ihan mielenkiintoinen dilemma. Makkari ei ole suuren suuri ja hoitopöytä+pinnasänky yhdistelmä ei mitenkään mahtuisi. Hoitotasosta pinnasängyn päällä en taas ole kovin innostunut, koska sitten pitäisi kuitenkin olla jonkinlainen säilytyspaikka vaipoille ja vaihtovaatteilla. Siksi olenkin miettinyt seuraavan laista ratkaisua:

(laatu ei ole päätä huimaavaa, koska isoista kuvista ei saanut URL-osoitetta otettua, mutta ehkä nyt idean näkee) 

Miettimässäni sängyssä olisi siis hoitopöytä kiinni pinnasängyssä ja tämän lisäksi sänky muuttuisi kasvavan lapsen mukana. Tietenkin muunneltavuus näkyy hinnassa, mutta toisaalta se tekee kalusteelle myös pitkäikäisyyttä.

Millasia vaunuja tai kaukaloita on hankittu/hankittan? Entä millaisia ratkaisuja teille on tulossa vauvan nukkumispaikaksi tai on jo todettu hyväksi? Tai mielipiteitä/ajatuksia näistä minun mietinnöistäni?

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Neuvolakuulumisia II

En päässyt tämän aikaisemmin asiasta kirjoittelemaan, piti urakoida uudella asunnolla tapetit olohuoneeseen ja siivota siihen kuntoon että sinne voi ensi viikolla tavarat muuttaa, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Kaikenlaisia postaus ajatuksia yms on, mutta kun ei ole ollut aikaa edes ajastukselle niitä naputtaa. Mutta eiköhän tämä tästä muuton jälkeen.

Perjantaina oli jälleen neuvolan vuoro ja aika pikainen käynti oli, en nimittäin päässyt tälle terkalle, jolla yleensä käyn. 
- Painoa oli tullut 500 g/vk, mitään kommenttia en asiasta saanut, vaikka tuntui hurjalta. Kokonaisuudessa neuvolakortin mukaan paino olis tullut 3,4 kg, mutta kotimittauksissa (jotka aina aamuisin, ilman vaatteita) painon nousu on tähän mennessä . Ihan kohtalaisesti, mutta tykkään tietty enemmän tuosta kotimittauksen tarkkuudesta :D. 
- Verenpaineesta yläpaine oli tosi hyvä 119 (edel. 131), mutta alapaine oli noussut 77 (edel 69). Mitään muuta ei sanottu kuin, että ero mainittiin ääneen.
- Hb oli enää vaan 124, tipahtanut parikymmentä yksikköä, tosin vieläkään ei ole mitään hätää rautojen yms kanssa.
- Vauvan sykkeet oli 154
- Sf oli tällä kertaa -1, eli yhen sormen leveyden verran navan alapuolella. Jotenkin maha tuntuu oikeesti isolta, varsinkin kun miettii, että kuitenkin oon ensi odottaja. Vau:n kirjassakin on että vasta 18. viikolla kohtu olis kaksi sormen leveyttä navan alapuolella ja mullahan oli tosiaan jo silloin 14+5.

Flunssasta th kommentoi että pitää yrittää parannella, kun ei oikein löydy esim. yskänlääkkeitä raskaana oleville. Ja huomasin sen jo itsekin. Yritettiin meinaa eilen illalla apteekista kysyä jotain joka sopisi mulle, kun edellisenä yönä pamahti yskä päälle ja vatsalihakset oli jo riekaleina yhen yskityn yön jälkeen (että alkaisko ne jo johonkin suuntaan liikkua, normaalisti saa useamman yön yskiä ennen kuin mahaan sattuu). Ostettiin sitten nenäkannu, jolla illalla huuhtelin ja tuntuu ainakin hengityksen kulkuun vaikuttavat erittäin positiivisesti. Jos yskä ei ens viikolla ala helpottaa, niin sit pitää mennä lääkäriin.


Perjantai aamuna otettu (ja kuva kulma taas vähän etuviistosta eikä sivulta, 
kun ei mies vieläkään näköjään ole oppinut :)

Tuossa tosiaan tuo kuva mahan tämän hetkisestä tilanteesta. Tuntui muuten eilen hyvältä kuulla kaverilta, jota en hetkeen ole nähnyt, että onpa sun mahas kasvanut ja kommentti tuli ennen kuin riisuin löysän gore -takin päältäni. Ja mitä netistä olen vertaillut muiden esikoista odottavien kuviin, niin onhan tuo jo ihan kunnon kokoinen. Kun olisi voinut olettaa, kun en ole mikään älyttömän hoikka ja siro tyttö (eli vararengasta kyllä löytyy) että näkymisessä olisi mennyt hieman pidemmän aikaa. Pelottaa vaan nimittäin että kuinka iso siitä tulee loppuvaiheessa, kun ei ole edes puoliväli poksunut vielä.

Miten lukijoilla, joilla asiasta kokemusta, on alettu sf-mittaa merkkaileen?

P.s. Musta tuntuu, että nyt voisi Spyron liikkeet olla muuttumassa selkeämmiksi, eilen ja tänään aloillaan ollessani oon nimittäin tuntenut sellaisia isompia selkeitä töykkäyksiä. <3 
Ja toisesta blogistani löytyy kuvaa meidän tapetoinnin tuloksista tässä illan aikana :)

torstai 22. syyskuuta 2011

Karhunpoika sairastaa...

Nyt se on iskenyt sitten tännekin se tämän syksyn flunssa. Ei mitenkään erityisen kivaa, kun muuttoa pitäisi alkaa tekemään ja tänä viikonloppuna pitäisi saada tapetit seinään. Myös synttäreillä pitäisi käydä, kun miehen veljentyttö on tässä kuussa täyttänyt vuosia, mutta juhlia on pantattu niin, että minä ja mieskin päästäisiin sinne osallistumaan.

Nenä on siis ihan tukossa, korvia kutittaa (toivon etten saa korvatulehdusta), kurkku on karhea ja ääni painoksissa. Yleisestikin veto on vähän hukassa, sai ihan tosissaan tehdä töitä että jaksoi tänään kouluun tulla. Mutta pakko se oli, tänään nimittäin on yksi tentti joka pitäisi tehdä. Toivon ettei siellä kovin kauaa mene, on aika tiukka aikataulu nimittäin siihen että teen tentin, pyöräilen kotiin, vaihdan repun sisällön ja ehdin bussiin...

maanantai 19. syyskuuta 2011

Aina ei mene putkeen

Mulla oli sitten aamulla taas oikein kunnon känkkäränkkäpäivä .  Mies lähti siis tästä opiskelukämpiltä työkeikalle, ja olin sanonut että sen pitäisi aamulla valmistella itsensä niin että pääsen itsekin kymmeneksi koululle pyöräilemään. Miehen kun oli tarkoitus ennen kymmentä kanssa lähteä. No, eihän mies sitten saanut oikein mitään aamulla aikaseksi (on aamuisin tooosi hidas) ja alkoi tasasen rankasti raivostuttamaan mua. Vaikka heti herätyksen jälkeen, joka oli kahta tuntia ennen lähtöä muistuttelin, että laita ittes valmiiksi niin että päästään samaan aikaan lähtemään. En nimittäin tykännyt ajatuksesta että olisin miehen yksin jättänyt tekemään lähtöä, koska olisin sitten vain panikoinut että tekikö se kaiken oikein.  Sitten vei vielä mun läppärin mukanaan, kun oli unohtanut muistitikun töihin johon olisi saanut ladattua jotain juttuja joita tarvitsi ja mulla ei sellasta ollut, koska se on miehen luona. Sitten se lähtiessä ignooras mut ihan täysin, ei pusua eikä mitään, niin mähän sitten aloin tekeen itkua siinä. Ja viimenen niitti oli se kun jouduin ulkovaatteet päällä siivoomaan kissanhiekan (olin tullut vielä pipon hakemaan), josta olin miehelle sanonut ihan aamusta, että voisiko se siivota sen kun en tykkää siitä yhtään, vaikken toksoa niinkään pelkää. Sit jouduin vielä polkemaan hirveellä kiireellä (pääsin vasta 10 jälkeen lähtemään) liian korkealla pöyrän satulalla ja joka ikinen polkasu vihlasi alavatsaa... (tuntui että Spyrokaan ei ehkä tykännyt litistyksissä olosta, koska koululle päästyäni olin sitä mieltä, että liikkeet tuntui paljon vahvemmin ja terävämmin kuin aikaisemmin)

No, mies tuli sitten takaisin tähän hakemaan kissat (kun vei auton mukanaan jotta voi tehdä muuttoa viikolla) ja ovella iski mulle käteen ensimmäiseksi kukkakimpun, jossa kolme vaaleanpunaista ruusua ja lumimarjoja. Lisäksi toi mulle Omar-pussin josta oon puhunut vaikka kuinka kauan. Lisäksi sain sen muistitikun ja kuusikoloavaimia pöyrän satulan säätöä varten. Kyllä mä itekin olin vähän pahoillani käytöksestäni, mutta onneksi mies kuitenkin ottaa aika lunkisti tuon. Tuossa lähtiessään, kun pyysin vielä anteeksi niin sanoi vain, että voin ruoskia itseäni ruusuilla ja antoi hymyillen pusun.



Että vaikka ne miehet on kuinka raivostuttavia, niin ei niitä ilman osaa silti elää. Ja oon varma että tässä kolmen päivän aikana ainakin kertaalleen itken sitä miksi joudun olemaan yksin. *huoh*

Mitäs muuta, neuvola olisi tän viikon perjantaina, pääsee taas kuuntelemaan vauvan sykkeitä. Rakenneultran jouduin siirtämään, kun osui hölmösti kahden vapaa viikon väliin, ja totta kai siinä kävi sit niin, että siirtyi viikkoa myöhäsemmäksi, eikä viikkoa aikaisemmaksi. Noh, ei siihen siltikään onneksi kovin pitkä aika ole ja ei mulla kyllä enää oo pelkoa siitä ettenkö raskaana olisi :D



p.s. Loppuu vielä yksi raivostuttava huomio jonka oon tehnyt. Nännit näkyy jatkuvasti trikoopaitojen läpi, jos on urheilurintsikat päällä (jotka melkein ainoat jotka istuu tällä hetkellä). Miestä tää ei haittaa, mutta itseäni vähän kyllä kun kuitenkin pitää ihmisten ilmoillakin liikkua. Pitää ihan tosissaan harkita uusien liivien ostamista kohtapuoliin.

lauantai 17. syyskuuta 2011

Kyllä ne miehetkin osaa yllättää

Vähän ollut hiljaiseloa tässä hetken aikaa, vaikka tunteja ei koulussa ole viikossa ihan mahdottomia määriä, tehtäviä piisaa senkin edestä ja oon niitä koetellut nakutella pois ennen kuin tulee hirveä nippu taas uusia. Nyt kuitenkin pitää vähän tulla kuulumisia päivittelemään.

Meillä mieskin alkaa jo selkeesti odottamaan, että liikkeet tuntuisi niin selkeinä, että ne mahan päälle asti tuntuisivat myös. Koitti nimittäin eilen illalla kuunnella korva mahan päällä josko sieltä jotain kuuluisi.
Mies pääsi myös yllättämään eilen minut ihan kivasti, kun vaihdoimme jo eilen illalla hääpäivälahjat, vaikka sunnuntaina vasta virallinen päivä, kun kävimme ulkona jo syömässä. Oli nimittäin hankkinut minulle Bolan.  Olen nimittäin joskus näyttänyt noita miehelle ja sanonut, että tuollainen olisi kiva. Ja hääpäivälahjatoiveita koskien olin sanonut, että olisi kiva saada jotain pientä pysyvää, joten mies sitten muisti molemmat ja hommasi tuon minulle :)


Kuvassa näkyvä malli riippuu nyt kaulallani kun olen jossain menossa. Kotona en sitä viitsi pitää, koska kissat kiinnostuvat korun sisällä olevasta ksylofonista turhan paljon.

Käytiin tänään katselemassa myös muutamassa lastentarvikeliikkeestä juttuja, mutta niistä taidan tehdä ihan oman haaveilupostauksen ensi viikolla. Ja masukuviakin tulossa viimeistään perjantaina neuvolakuulumisten yhteyteen :)

perjantai 9. syyskuuta 2011

Voittaja

Arvoin äsken voittajan pupuhelistimelle ja täytyy sanoa, että ajatukseni oli alunperin, että olisin ottanut jonkinlaista kuva materiaalia itse arvontatapahtumasta, mutta meidän firman paras kamera on miehen puhelimessa ja mies töissä, joten kuvat jäi ottamatta. Toivottavasti kuitenkin uskotte, että arvonta on suoritettu nimet paperilapuille kirjoitettuna kulhosta silmät kiinni onkimalla, kahden äärimmäisen uteliaan kissaherran toimiessa virallisina valvojina. :) Oli nimittäin pakko suorittaa arvonta juuri nyt, kun sen muistin, koska illalla on kaupoissa ravaamista mm. astianpesukoneen ja jääkaapin ostamista ynnä muuta uuteen kotiin liittyvää. (Jos jota kuta kiinnostaa remontin eteneminen, niin kannattaa käydä kurkkimassa toisen blogini puolella josta asiasta kirjottelen enemmän, koska haluan pitää tämän vauvapainotteisena ja jotenkin tuntuu hassulta kirjoittaa kahteen kertaan samaa asiaa)

Voittaja on:
Myy

Laita Myy osoitetietosi osoitteeseen: laretzki@hotmail.com niin laitan pupun tulemaan postiin heti kun ehdin. :)

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Raskaus ei ole sairaus, mutta

..joskus se tekee vaan niin hemmetin kipeäksi. Mullahan ei siis ole ollut autoa tällä viikolla täällä Ilmajoella lainkaan, koska tulimme etelästä vanhempieni luota viikonloppuna ja olisi ollut aivan järjetöntä rahantuhlausta ostaa junalippu Kokkolaan ja ajaa sieltä vielä tänne, kun Seinäjoki kuitenkin oli matkan varrella.

Normaalisti tuo kolmen kilometrin matka yhteen suuntaan koululle menee ihan huoletta vajaaseen puoleen tuntiin. Maanantaina kouluun mennessä menikin ja takaisin tullessa vain hieman päälle. Illalla lähdin käymään kaupassa ja voi että teki kipeää kävellä kauppaan joku sellanen reilu 300 metriä. Tiistai aamu oli hyvin kankea, ja alaselkä tuntui epämiellyttävältä, mutta siitä huolimatta pääsin kouluun asti. Tosin perille päästessä oksetti ja otsalle nousi ihan kaamea kylmä hiki. Takaisin tulo tekikin sitten niin tiukkaa, että matkaan meni päälle 45 minuuttia ja loppumatkasta mietin vain että kohta olen kotona. Tänään onneksi pääsin kyydillä, kun vihdoin tästä oli joku menossa kouluun samaan aikaan kuin minäkin (erikoistumisryhmillä tosi hajanaiset lukkarit nimittäin) ja olin kyllä niin äärimmäisen kiitollinen.




Mulla ei ennen raskautta ole ollut minkäänlaisia ongelmia alaselän kanssa, vaan jumitukset ja kolotukset ovat pääasiassa olleet niska-hartiseudulla. Ja kaikista eniten mua tällä viikolla onkin ärsyttänyt se, että mä menisin ja liikkuisin kyllä, mutta kun ei tuo kroppa kuitenkaan näköjään anna kaikkea enää anteeksi. Lisäksi mua pelottaa, että jos nyt jo oon näin kipeä, niin miten sitten kun se masu oikeesti on iso? Nyt onkin jo sen verran pidemmän aikaa ollut särkyjä alaselässä, että pitää alkaa miettiä että asialle tekisi jotain. Olen harkinnut että hankkisin jonkun kuvan kaltaisen tukivyön, koska ei tää opiskelukaan ole mitään erityisen helppoa hommaa sitten kun mahaan kertyy painoa (nyt jo tuntuu tosi usein pahalta, jos joutuu istumaan etunojassa niin että maha menee ruttuun). Kyllä nimittäin tuo istuminenkin käy selänpäälle.

Kovin noista tukivöistä ihmiset kirjottavat saanneensa apua, ja tuolla bebesinkin sivulla (joilta kuva on) sanotaan, että tukivyötä voi käyttää ihan alkuraskaudesta alkaen. Ilmeisesti tuollainen Anita tukivyö liikkuu 40 euron kieppeillä, mutta jos se lopettaa selkäsäryt, maksan sen ilomielin. Tosin, ensin pitää huutonetin tarjontakin vilkaista (voisin jossain vaiheessa kuvailla sieltä ostamani äitiysvaatteet)

Onko kokemuksia tukivöistä? Tai vaivaako selkäkipu tai muut pikkukrenkat jo nyt?