lauantai 1. lokakuuta 2011

Hankinta listalle.

Muutto saatiin kuin saatiinkin tehtyä, ja kunnia siitä kyllä kuuluu ihan täysin miehelle, joka sen ja siivouksen urakoi niin, ettei minun eilen tarvinnut kuin tulla uuteen kotiin. Tietty purkaminen on kesken, mutta sitä on aika tehdä ensi viikolla, joka on kokonaan koulusta vapaa. Onneksi, tuntuu nimittäin siltä, että hengähdystaukoa tarvitsen, ihan itseni paranteluun yms. puuhaan.

Kaikista parasta tässä muutossa on se, että voi alkaa ihan oikeasti miettiä mitä me vauvalle hankitaan ja tarvitaan.  Tosin, niillä ei ole vielä kiirettä (ensin täytyy saada yleisjärjestys toimimaan ja puuttuvat kalusteet hankittua), mutta kiva on jo suunnitella ja miettiä minkälaista meille tulee.

Vaunuthan me saadaan käsittääkseni käytettyinä miehen siskolta, joten ne on hoidossa. Pitää jossain vaiheessa kysyä vähän millaiset on, mutta jo ne alkujaan on ollut lähes tonniset Emmaljungat, niin eiköhän sieltä yhditelmät ole tulossa. Turvakaukaloista ollaan (tai minä ainakin, eikä mies vastustele) päädytty Brion Primoon. Sen saa ihan suhteellisen järkevään hintaan ja vaikuttaa oikein näppärältä ja mukavalta kantaa.

Vihreä olisi värivaihtoehdoista se mikä minua kiinnostaisi eniten.

Sänky ja hoitopöytä onkin ihan mielenkiintoinen dilemma. Makkari ei ole suuren suuri ja hoitopöytä+pinnasänky yhdistelmä ei mitenkään mahtuisi. Hoitotasosta pinnasängyn päällä en taas ole kovin innostunut, koska sitten pitäisi kuitenkin olla jonkinlainen säilytyspaikka vaipoille ja vaihtovaatteilla. Siksi olenkin miettinyt seuraavan laista ratkaisua:

(laatu ei ole päätä huimaavaa, koska isoista kuvista ei saanut URL-osoitetta otettua, mutta ehkä nyt idean näkee) 

Miettimässäni sängyssä olisi siis hoitopöytä kiinni pinnasängyssä ja tämän lisäksi sänky muuttuisi kasvavan lapsen mukana. Tietenkin muunneltavuus näkyy hinnassa, mutta toisaalta se tekee kalusteelle myös pitkäikäisyyttä.

Millasia vaunuja tai kaukaloita on hankittu/hankittan? Entä millaisia ratkaisuja teille on tulossa vauvan nukkumispaikaksi tai on jo todettu hyväksi? Tai mielipiteitä/ajatuksia näistä minun mietinnöistäni?

3 kommenttia:

  1. Tosi kätevän tuntuinen ratkaisu tuo sänky hommeli! Meille tuli gessleinin yhdistelmät vaunuiksi, sitten pinnis + hoitopöytä makkariin, kun veskiin ei mahtunut yksinkertaisesti. Sängyn päällekin on saatavilla hoitotaso, mutta mietitään vielä onko sille käyttöä, tuleeko oltua esim. mummolassa, jos tulee, niin viedäänkö sinne vai kuinka. Turvakaukalo meiltäkin puuttuu, varmaan joulun tienoilla hankitaan vasta. Tää on sellanen tilaihme tää kämppä (huomaa sarkastinen äänensävy :D) että meille ongelma tulee esim. siitä mihin vauvan syöttötuoli mahtuu. Onneksi siihen sentäs on jonkin verran aikaa :)

    VastaaPoista
  2. Miulle nuo viimeiset kuvat ei näy ollenkaan :( Harmi!

    Me ostettiin käytettynä Emmaljungan vaunut ja muutenkin ollaan paljon käytettynä tavaraa joko ostettu tai saatu. Itse en ole mikään kierrätysihminen, mutta näin saatiin paljon säästettyä rahaa ja minut ihan yllätti miten hyväkuntoista tavaraa käytettynä löytyy ja edullisestsi. Meillä mies ei halunnut hoitopöytää makuuhuoneeseen ja muutenkin tilaa ei niin hirveästi ole, joten kylpyhuoneeseen tehtiin hoitopöytä pyykinpesukoneen päälle ja se on testattu jo kaverin vauvalla toimivaksi :)

    VastaaPoista
  3. Atia: Kiva että joku muukin on sitä mieltä, että voisi olla toimiva. Kun jotenkin tuntuu, ettei mies ole ihan vielä täysin vakuuttunut tuon hankkimisesta. Noh, onneksi on aikaa vielä vakuutella. Meillä "tilan puute" tulee suurimpana ehkä makkarissa, vaikkei sielläkään oikeasti mitään tilan puutetta ole. Mutta pitää vaan etsiä hieman enemmän ratkasuja jotka sopisi meille.

    Tytti: Meille kanssa olisi tullut vanhaan kämppään pesukoneen päälle hoitopiste, mutta nyt kylpyhuone on ensimmäinen ovi sisään tullessa eteisessä, aika kaukana makuuhuoneesta, joten musta tuntuu, että makkarissa oleva piste olisi paras ratkaisu yöllisiä vaipanvaihtoja varten. Kun päivisin vaippaa tulee vaihdettua varmasti muuallakin, ainakin kun mitä kavereiden vaipanvaihto hetkiä on seuraillut.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.