maanantai 28. marraskuuta 2011

Loppurutistus ja kiire.

Eli se on sitten kouluhommien kanssa alkanut viimeinen paketointi ja rutistus, jotta saisin kaiken tehtyä vuoden loppuun. Todennäköisesti yhtä tehtävää lukuunottamatta saan kaikki muut tehtyä ja palautettua ennen 15. päivää, jolloin kämppä tarkastetaan ja käyn nakkaamassa avaimet pois. Ja sen jälkeen, kuten mies sanoi, nostan kytkintä ja sanon hei hei Ilmajoelle ainakin reiluksi puoleksi vuodeksi. (Okei, huhtikuussa tuun käymään, kun pitää tuoda ehkä vauva näytille ja kannustamaan koulun joukkuea agrologien "SM-lentopallo"-kisoissa voittoon).

Kiireeksi ei tietenkään riitä pelkät kouluhommat, ne jos oikein aktiivinen olisi, saisi rutistettua muutamassa tunnissa (edellyttäen että tajuaa, mulla meinaa luomukurssin etätehtävä, joka on jo myöhässä, ei lähde millään oikenemaan, onneksi huomenna saa kädestä pitäen neuvontaa) vaan lisäkiirettä tuo kaikenlainen ylimääräinen. Tänään piti selittää uusille kioskivastaaville koulun kioskin toiminta ja käydä Sjoella tulkitsemassa elintarvikehygienian labratöitä. Sitten pitäisi käydä hakemassa kämppään uudet avaimet, koska ovat päättäneet sarjoittaa opiskelija-asuntojen ovet uusiksi ja tottakai isännöintitoimisto on ihan päin p**tä auki. No, tuleepahan käytyä sitten samalla sopimassa se, että miten tarkastus hoidetaan. Näiden kaiken päällä tietenkin on pakkaus ja muuttohomma, unohtamatta sitä, että pitäisi ensi viikonlopuksi saada hankittua porukoiden joululahjat. 


Raskauden suhteen vointi sinänsä on ollut ihan hyvä, mutta kyllä sen kolmannen kolmanneksen lähestyvyyden ja mahdolliset loppuajan ongelmat sieltä uhkaavasti hiipivät nenän eteen. Häntäluu on aiheuttanut ongelmia jo kohta parin viikon ajan, kävely, seisominen pidemmän päälle ja istuminen aiheuttavat ihan kiitettävästi kipuilua, tukivyöstä huolimatta. Useampana iltana on myös ollut sitä ongelmaa, ettei uni meinaa tulla kun sängyssä alkaa oksettamaan. Muutenkin uni on aavistuksen verran kevyempää ja sekavampaa (unia) kuin pari viikkoa sitten kun nukuin kuin tukki. Närästys on äitynyt ihan älyttömäksi, vaikkei mitään mausteista yms. närästätyksen aiheuttajaa söisikään. Renniestä ei enää juuri ole apua. Iltaisin jogurtti auttaa n. 30 min syömisen jälkeen ja sitten taas alkaa mahanesteiden suuhun nouseminen. Myös parina iltana ollut ihan kummallisia sydämentykytyskohtauksia, mutta niistäkään en oikein osaa olla huolissani, kun olen ymmärtänyt että satunnaisesti saattaa niitä raskausaikana esiintyä.

Joku saattaa ehkä muistaa mun monitoimipinnasänky ajatuksen? Tarkastelin uudelleen sängyn hintaa posteineen ja ovat ilmeisesti nostaneet hintaa, koska oli joku 450 e posteineen, eli auttamatta liian kallista. Koska tosiaan makkariin ei mahdu kuin pinnis (joka taidetaan ostaa etelän reissulla Ikeasta) niin kun kyselin apuja yhdestä tukiryhmästä, joku kertoi hoitopöydän sijaitsevan nurkan takana toisessa huoneessa, syttyi omaankin mieleen ajatus, että jos hoitopöydän (joka sekin sit otettais Ikeasta Gulliveria sekin) laittaiskin eteiseen, heti makkarin oven viereen? Kissat siinä varmaan päällä nukkuisi jonkin verran, mutta se olisi ratkaistavissa suht helposti, heittämällä yöksi siihen peitto hoitoalustan päälle, niin ettei kissankarvoja olisi ihan niin paljoa (niiltä kun ei voi välttyä).

Tätä ajatusta me nyt miehen kanssa perjantaihin asti kypsytellään ja katsotaan mihin ratkaisuun päädytään. Kun vaikka tiedän, että hoitopöytä suhteellisen lyhyt ikäinen on, haluaisin sen kuitenkin. 
Kuulostaako siis tämän hetkinen ajatus ihan hölmöltä?

p.s. palailaan viikonloppuna otettavaa mahakuvaa lukuunottamatta paremmin asiaan (mm. lastenkasvatus yms. ajatuspostaukset) kun saan asetettua itseni ja Spyron pysyvästi miehen luokse. :)

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Maha 26+1


Pitkästä aikaa viimein mahakuva tältä aamulta. Ja vaikka sen itsekin huomaa, että kyllä se maha muuttuu, niin oli siitä huolimatta aika huimaa verrata edellistä kuvaa tähän. Muutos on selkeä, maha on noussut entisestään ylemmäs ja samalla pyöristynyt yläosastaan. Eli kyllä meidän vauva selkeästi siellä kovasti kasvaa :)

p.s. Kotimittauksessa aamulla paino heitti yli kaksi kiloa verrattuna neuvolaan. Eli vaikka pahin paniikki ja stressi painosta olikin ohi jo, niin tuo helpotti entisestään. Kun edelleen pidän kotimittauksia luotettavampina kuin neuvolan, koska jälkimmäisessä tulos riippuu paljon kellon ajasta ja vaatetuksesta, ensimmäisessä kun pyritään tekemään kaikki kerta kerran jälkeen samoin. 

lauantai 19. marraskuuta 2011

Neuvolakuulumisia 25+6

Eilen oli neuvolakäynti jälleen ja tällä kertaa sieltä en lähtenyt kovin iloisin mielin.


Eilen siis neuvola, jossa vastassa oli joku joku ihan vieras terkka ja kätilöopiskelija. Painoa tullut yli kilo viikossa (1035g/vk tarkalleen), niin heti tää terkka kommentoi kuinka 500g/vk olisi se sallittu ja kaikki sen ylimenevä on on liikaa. Mun varsinainen terkka ei tähän mennessä oo kommentoinut mun painonnousua mitenkään, niin tuntui vähän pahalta. Samoin sitten sydänäänten kuuntelun jälkeen alko tää terkka aika rumasti kommentoimaan mun jenkkakahvojen raskausarpia, että kuinka niille pitäisi tehä sitä ja tätä jotta niitä ei tuu, että ne johtuu ihan vaan lonkkien levenemisestä. Muutenkin oli tosi kova kouranen, kun sanoi kätilöopiskelijalle ensin että yleensä näillä viikoilla ei  voi oikeastaan sanoa miten päin vauva on ja heti sen jälkeen ruhjo mun mahaa ihan täysillä, kun halusi kokeilla että josko se sittenkin osaisi sanoa miten päin se oikein mahassa oleilee.

Totta kai toi paino alko kaihertaa heti kun pääsin neuvolasta pois ja kotiin kävellessä itkeä tihrustin jo jonkin verran ja kotiin päästessä aukes hanat ihan täysin. Joo,  takana oli sitäkin, että on miestä ihan pirun ikävä, kun kerta viimeks ollaan nähty viime kuun vikana viikonloppuna, puhumattakaan siitä että raskaana on tuplasti herkempi kaikille kommenteille. mutta silti. Alko ihan hirveä stressi tosta painosta, 93 kiloo tällä hetkellä, eli sellaiset 10kg painonnousua tähän mennessä ja mulla kuitenkin on odotusta vielä vaikka kuinka ja mä vaan ajattelin sitä miten en todellakaan halua rikkoa sataa kiloa! 




Eilen sitten onneksi purkauduin useammille ihmisille, kun mies ei ollut saatavilla ja illalla oli jo ihan hyvä fiilis taas. Eli taas tällä hetkellä en ota stressiä painosta, sitä nyt joillekin vain kertyy enemmän kuin toisille. Tärkeämpää on se, että vauvalla on varmasti kaikki hyvin ja se kasvaa ja kehittyy nätisti. Ja kun ei oikeastaan mussa mitenkään erityisesti näy että painoa on tullut. Naama ei ole turvonnut, eikä muutenkaan sitä ylimääräistä tunnut tulleen muuta kun tisseihin, mahaan ja hieman reisiin. Siitä huolimatta kyllä toivon etten kyseistä terkkaa joudu enää tapaamaan, ei ollut oikeesti kovin kiva fiilis iltapäivällä

Muuten kaikki oli ok, Hb oli pikkasen noussut 120 (116), paineet ok, vauvan syke taas 150, liikkeet normaalit,pissa puhdas ja sf-mitta 25,5 cm, joka näköjään jatkaa nätisti kasvuaan, mutta taittunut jo yläkäyrälle, eikä enää huitele sen yläpuolella niin mahdottomasti.. Maanantaina olisikin sitten luvassa sokerirasitus ja toivon ihan todella että se menee puhtain paperein läpi. En todellakaan ole innostunut ajatuksesta että pitäisi alkaa itseään pistelemään.

Huomenna tulee mahakuva pitkästä aikaa, niin saadaan samalla kameralla ja samassa paikassa otettuja, niin jos ne olisi suunnilleen vertailukelpoisia :). Ja tajusin tuossa tuota tickeriä vilkaistessani, että me ollaan menty jo alle 100 päivän! Tänään siis LA:han 98 päivää eli 14 viikkoa. Ei vieläkään pysty ymmärtämään miten ihmeessä tää aika menee näin nopeasti!

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Meidän tarina ♥

Meidän voisi sanoa olevan nykyajalle tyypillinen pari, meidän juttu nimittäin alkaa Suomi24.fi:n keskustelupalstalta -07 kesäkuun loppupuolella. Ei me kyllä kauaa siellä juteltu, vaan siirryttiin meseen melkein saman tien. Pari viikkoa juteltiin sitä kautta, niin että kirjotettiin tekstiä kuvayhteyden ollessa päällä. Jossain vaiheessa H kertoi joutuvansa käymään Jyväskylässä työmatkalla, ja koska takaisin tulo osuisi perjantaille ja vaihto olisi Tampereella, niin kiinnostaisiko mua tavata, jos hän ei vaihdakaan Kokkolaan menevään junaan vaan tulee Hämeenlinnaan kun kerta "on niin lähellä". Mä sitten siihen suostuin. Mä muistan että mua jännitti koko päivän ihan hirveästi mennä juna-asemalle vastaan, vaikka oli toisen nähnyt ulkonäöltä yms. Mä muistan, että kävin menomatkalla ostamassa mansikoita ja kermavaahtoa, koska olin luvannut tehdä H:lle ruokaa. No, alku tietenkin oli vähän haparointia, mutta yllättävän helposti se sujui. Tosin mansikat tuli syötyä jo matkalla mun luokse, mutta spagetti ja kastike maistui senkin edestä. :)

Siitä se siis lähti, vaikka alkuun se oli vähän sellaista katselua ja vasta myöhemmin kun H sanoi: "Kai se voidaan myöntää että tässä on molemminpuolisia tunteita mukana" sovittiin että vuosipäivä lasketaan siitä meidän eka tapaamisesta. Ja tässä vaiheessa on kai syytä mainita, ettei mulla ollut minkäänlaista seurustelukokemusta ennestaan, eli H on ollut mulle kaikin mahdollisin tavoin se ensimmäinen. Ja lopulta myös ainut.

Ensimmäinen yhtenen joulu -07

Mä muistan myös kuinka mä sanoin ekan kerran, että mä oon kyllä enemmänkin kuin pelkästään ihastunut H:hon. H oli tehnyt tammikuussa olohuoneen lattialle romanttisen piknikin, oli kynttilöitä, pelkästään sitä varten mulle poltettu cd-levy, oli suolakeksit lisukkeineen, viinirypäleet ja jopa viiniä minulle (H kun ei juo ollenkaan). Sitten siinä kun makoilin jossain vaiheessa iltaa H:n kainalossa tuntui että sitä ihan pakahtuu onnen tunteisiin ja kysyin varovasti (joo, kysyin) korvaan kuiskaten, että saanko mä rakastaa. Sain luvan.

 Vanhemmille tai siis äidille ekana, kerroin kerran kotona käydessäni. Senkin muistan hyvin kun aloitin jutun "onko sun mielestä kahdeksan vuoden ikäero hirveästi?" Onneksi äiti oli ihan avoin (äitillä ja iskällä 5 vuoden ikäero). H parka joutuikin sitten ekan kerran vanhempani tavatessa tapaamaan koko suvun kerralla, koska H kävi meillä ensimmäisen kerran vanhemman pikkusiskoni rippijuhlissa. Mutta teki hyvän vaikutelman, jopa isääni, joka oli pitkään otettu siitä, että H lähtiessämme kätteli isän. Isän reaktioita nimittäin pelkäsin, koska kun H oli ammatiltaan tietotekniikan insinööri (iskä ei piittaa nykyajasta ja tietotekniikasta pätkääkään), mutta toisaalta H:n maalaiskasvatus maatilalla lievensi reaktioita varmasti.

Yksi lempparikuvani ikinä. -08 Kalajoella

H:n tunnustusta sain odottaa jonkin aikaa, ja se ei enää ihmetytä nykyisen tuntemuksen perusteella, H on luonteelta aika hidas ja "varovainen". Sitten kun se tuli, niin se tulikin ihan puskista. Oltiin nimittäin juuri kääntymässä H:n äidin kotipihaan, kun radiosta soi CMX:n Kultanaamio ja lauloin mukana kohtaa "minä vihaan sinua". Niin eikö H häkellytä minut täysin ennen ensimmäistä äitinsä tapaamista sanomalla kohdan jälkeen: "Niin mutta kun minä rakastan sinua." 

Oman monimutkaisuutensa suhteeseen on tuonut välimatka. Nimittäin vaikka me ollaan jo naimisissa, ja virallisesti asun samassa osoitteessa nykyään kuin H, ei olla siitä huolimatta sanan varsinaisessa merkityksessä asuttu yhdessä. Mutta toisaalta, mä näen sen osittain myös voimavarana ja varmuutena siitä, että kun ollaan kestetty välimatkaa nyt 4 vuotta ja 4 kuukautta, niin me kestetään myös muutkin mahdolliset hankaluudet. Ikäero ei meille ole missään vaiheessa ollut hankaluus, osittain ehkä siitä syystä, että mä olen ollut aina ikäistäni kypsempi ja näyttänyt vanhemmalta (myös muut ihmiset sanoneet tätä, ei siis pelkkä oma mielipide)

Ihan alusta alkaen puhuttiin suhteellisen paljon "entä jos ollaan yhdessä sen ja sen ajan päästä" "mitä sä haluaisit että me oltais tämän ja tämän ajan päästä" ja molemmilla on ollut saman suuntaisia ajatuksia. Kihloihin sitten mentiinkin 09.09.09 Shanghain matkamme aikana (H oli ollut siellä aikanaan vaihdossa ja puhunut siitä niin moneen kertaan, että halusin nähdä paikan) reilun kahden vuoden jälkeen, koska molemmat olivat sitä mieltä, että siinä vaiheessa tietää jo, onko toinen oikeasti se kenen kanssa haluaa olla loppuelämän. (olisin halunnut tähän meidän "kihlajaiskuvan" eli yhteiskuvan Kiinanmuurilta, mutta se on toisen koneen uumenissa).

Naimisiin mentiin sitten 18.09.2010, koska mä ilmoitin alusta alkaen kihlautumisen jälkeen, että mulle kihlaus on lupaus naimisiinmenosta, eli häät on maks. 1,5 vuoden päästä kihlautumisesta. H sitten halusi tuon syyskuun, kun on jo rauhallisempaa kirkoissa ja kuitenkin vajaassa vuodessa saa häät järjestettyä enemmän kuin hyvin.


Elämäni onnellisimpia päiviä.

Eikä pidä tietenkään unohtaa Spyroa, joka on tässä kipakasti antanut kuulua itsestään viimeisen muutaman kappaleen kirjoittamisen ajan. Mä rakastan jo nyt tuota pientä ihmistä, joka on sekoitus minua ja äärimmäisen rakasta H:ta, jost tiedän tulevan äärimmäisen hyvä isä lapselleen.. Vaikka koulussa ei  huonosti nukutun yön jälkeen tunnukaan aina siltä, niin en voisi kuvitella itseäni  mihinkään toisenlaiseen elämäntilanteeseen, jossa olisin onnellisempi kuin nykyisessä. Välillä sitä ei voi muuta kuin miettiä, että miten onkaan voinut käydä niin hyvä tuuri, että näin nuorena on löytänyt sen kenen kanssa haluaa istua vanhainkodissakin käsi kädessä ja kertoa toiselle kuinka paljon toista rakastaa.

Ja en, en kirjoittanut tekstiä kuivin silmin.

torstai 10. marraskuuta 2011

Haalari ja tissitukea

Maha kuvaa ei ole tulossa vielä viikkoon, kun ollaan miehen kanssa erossa tässä vähän pidempi aika. Tuntuu muuten taas tosi vaikealta kun ehti niin jo tottua siihen, että saa olla pitkiä viikonloppuja miehen kanssa kotona. Tosin, miehelläkin on tällä hetkellä kovin kiire, tänään Tampereella, huomenna Helsingissä ja ensi viikolla lähtee Saksaan joillekin messuille.
Viime viikonloppuna kävin siis kotona käymässä pitkästä aikaa, ja kyllä se äitikin on jo ihan tosissaan lämminnyt mummo -ajatukseen. Iskähän osti heti kesällä sellaisen vauvakeinun :) Ja hyvin todennäköistä on, että iskä rakentaa ensi kesänä meille pihaan joko hiekkalaatikon tai sitten leikkimökin.
Äiti oli kaivellut taas varastoja ja löytänyt tekemänsä haalarin. Väri on aivan ihana, kirkas turkoosi, sopii molemmille oikein hyvin.

Tälläinen oottaa sitten meidän Spyroa toppahaalarin jälkeen :)

Itsellekin olen nyt tehnyt jotain hankintoja, kävin nimittäin eilen ostamassa Seinäjoen Huvikumpu nimisessä lastentarvikeliikkeessä ostamassa itselleni liivit, kun olen pitänyt niitä samoja urheiluliivejä jo vaikka kuinka kauan, pesten ne illalla, jotta aamulla kuivat. Liikkeessä oli tosi hyvä valikoima, mutta itselle parhaimmin istui Cantaloop Adjusting nursing bra:t, jotka myyjän mukaan on ollut tosi suosittuja. Eli kyllä, ostin jo imetysversiot. Näissä ei kuitenkaan ole pelkoa niin paljon siitä, että mahtuuko tissit kuppeihin enää maidon nousemisen jälkeen koska nää on kaarituettomat ja näissä on joustovaraa kyllä reilusti. Nää on ihan äärimmäisen mukavat päällä, tosi miellyttävää kangasta, mikään ei paina eikä hierrä ja imetystäkin ajatellen helppokäyttöiset. Lisäksi hinta ei ollut kovin paha, vain 30 euroa (joo, tiedän että henkkamaukalta olisi saanut vielä halvemmalla, mutta kun ne ei istu. Ja verrattuna esim. Anitan 50 euron liiveihin, niin halvat oli), jonka itsekin raaskin ostaa (ja jo nyt on hyvin todennäköistä että ostan toisetkin). Mieskin keksi jo, että näitähän voi hyödyntää jo ennen vauvan syntymääkin vähän toisellalailla kuin imetystä ajatellen ;) Eli hyvä niin, koska eihän imetysliivejä kovin eroottisiksi voi sanoa.

Tälläiset siis tuli käyttöön.
kuva

Tiesikö muuten joku lukijoista ennestään sellaista, että imetysaikana ei suositella käytettäväksi kaarituellisia rintaliivejä? Kuulemma kaarituet voivat huomaamattakin painaa rintoja ja maitotiehyitä niin, että se voi aikaan saada siellä tukoksia. Itselle tieto tuli uutena, koska kuitenkin esim. H&M:lläkin imetysliivit ovat pääasiassa kaarituellesia. Joku keskustelupalstalla kommentoikin jo kirjoitustani liiveistä, että ennen osti imetysliivejä Lindexiltä tai H&M:ltä, mutta sen jälkeen kun kokeili näitä Cantaloopeja, niin paluuta ei ole ollut. Eli hyvä että löysin ne jo nyt :)

Vauva on ihan todella aktiivinen ja selkeästi huomaa jo sen, että aletaan ottaa samaa päivärytmiä kuin äitillä on, eli kun olen hereillä Spyrokin on ja ilmoittelee itsestään kyllä tosi hyvin ja kun minä nukun niin nukkuu vauvakin. Tai ei ainakaan liiku niin, että siihen heräisi :) Olo on muuten tosi hyvä, mutta närästys on vähän pahentunut, eli kurkkuun nousee aika usein ihan mahanesteitäkin. Ei maistu mitenkään erityisen hyvältä. Saakin siis nähdä tuleeko sitten vauvalle paljon tukkaa, sitä kun närästyksen sanotaan ennustavan. Minun kohdallani äitini allekirjoitti väittämän täysin kun kuuli tästä uskomuksesta. Oon nimittäin ollut ainoa josta äitiä on närästänyt ja tukkaa on ollut syntyessa vaikka useammallekin vauvalle. Lisäksi turvotus on ihan huomattavaa, vaatteet jättää tosi pahat painaumat vaikkei olisikaan tiukkoja. Olenkin siis määrännyt itselleni ekstrapaljon vettä ja sitten ananaksen syömistä. Tänään olikin koulussa eväänä Rainbown muovipurkkiin pakatut ananaspalat ja ai että oli hyvää. Paljon lähempänä tuoretta ananasta kuin säilyketölkissä oleva.

Postaus äänestyksessä eniten ääniä sai parisuhde, joten siitä täytyy varmaan naputella ensin jonkinlainen historia osio ja sitten sen jälkeen yleisiä ajatuksia yms.

perjantai 4. marraskuuta 2011

Ristiriitaista

Mä olen tässä nyt viime aikoina asioinut Kelan kanssa oikein urakalla, kun viime neuvolassa saatiin todistus raskaudesta, jolla sitten haetaan äitiysraha, -avustus. Nyt onkin jo lappuset täytelty, mutta kyllä sitä sai taas hetken aikaa Kelan kanssa vääntää.
 Aloitin nimittäin lomakkeiden täyttämisen netissä, mutta ei mennyt kyllä kaikki kohdat jakeluun sitten millään. Marssin sitten ihan toimistolle ajatellen että saan apua asiaan. Noh, ensinnäkin siellä paljastui, että siellä oli kesken edelleen päätös mun opintotuesta, kun jouduin toimittamaan erillisen paperin asumisestani Ilmajoella Kelalle, kun en Kokkolan sisällä tapahtuneen muuton jälkeen tehnyt enää väliaikaista muuttoilmoitusta Maistraattiin (vaaditaan yli 3kk asumisessa) ja Kela ei sitten voinut uskoa, että asun siellä edelleen. Toiseksi, ette voi uskoa sitä vääntämisen määrää mikä käytiin siinä, että sain kaiken niin selkeäksi itselleni, että pystyin lapun sitten kotona täyttämään. Kelan täti kun melkein joka toisessa lauseessa sanoi, että lomakkeet löytyy netistä, vaikka olin alusta asti ilmoittanut, että tulin toimistoon siksi, kun en ymmärtänyt niitä. Puhumattakaan siitä, että netissä oli erilliset hakemukset äitiysrahalle, -avustukselle ja vanhempain rahalle, kun taas paperiversiossa ne kaikki oli samassa lapussa ja lisäksi sillä sai haettua lapsilisänkin.



Auttamishaluttomuudesta huolimatta sain apua sen verran, että ymmärsin mitä lappuihin pitää täytellä. Tiedättekö muuten miten hölmöltä tuntuu jo tässä vaiheessa ajatella sitä, että kuka pitää vanhempainraha kauden? Päädyin kuitenkin siihen, että pidän sen itse kokonaan, koska lainojen takia ei ole varaa siihen, että tuleva isä pitäisi siitä sen pätkän mikä vaaditaan, jotta saa isäkuukauden käyttöönsä. Lappusia en kuitenkaan heti laittanut, koska siellä päätös opintotuesta oli olemassa ja se tietenkin vaikuttaa pienentävästi. Eli ensin piti tedä opintotuen peruutus ensi vuoden alusta alkaen. Alkoikin viime maananaina naurattamaan kuinka nopeesti Kela sai tehtyä edellisessä kappaleessa mainitun päätöksen sen jälkeen, kun tuli ilmoitus opintotuen peruutuksesta. Ei nimittäin mennyt peruutuksen postittamisesta kuin pari päivää, kun päätös oli jo tullut kotiin postissa, kun taas muutosta aihetunut hässäkkä oli seissyt siellä vähintään neljä viikkoa. Nyt on sitten äitiysraha yms. hakemus laitettu menemään ja päätöstä odotellessa.


Uskoisin päätöksen tulevan suhteellisen nopeasti, koska mä tulen saamaan aivan varmasti sen minimi äippärahan, katsotaan sitten 2009 verotietoja tai 2010 verotietoja. Varhennettuna tosin rahaa hain 1.1. alkaen, koska muuten tulisi tammikuun alku oltua ihan täysin ilman rahaa, ja se ei oikein houkuttele. 
Huvittavaa tässä hommassa on myös mielestäni se, että tulen saamaan Kelasta enemmän rahaa siitä, että olen pienen vauvan kanssa kotona kuin siitä, että opiskelisin itseäni aikataulun mukaisesti ilman viivästyksi (kuten tähän asti) kohti ammattia, jotta ammattiin valmistuttua voisin mennä töihin ja maksaa kunnon veroja kuten kunnollisen kansallaisen kuuluukin, Opintotukea kun saan tällä hetkellä asumislisineen verojen jälkeen sen vähän päälle 400 euroa, niin äitiyspäivärahaa tulee tulemaan verojen jälkeen lähes sata euroa enemmän.

Kelan lisäksi ristiriitaisuuden tunteita on aiheuttanut koulu, jota tuntuu olevan tällä hetkellä niin naurettavan vähän ja tuntimäärä tulee vielä vähenemäänkin. Tähän asti olin siinä uskossa, että koulua olisi joululomaan vielä sellaiset 6,5 viikkoa ja sitten saisi aloittaa lomailun, mutta eilen paljastuikin, että todellisuudessa pääsen aloittamaan lomailun oikeastaan jo neljän viikon päästä, koska meillä ei ole pääyksikössämme itsenäisyyspäivän jälkeen kuin  2x3h pätkät koulua. Tosin siihen tulee muutama tunti päälle elintarvikepuolen tunteja, mutta ei niitäkään varmaan kovin paljon ole (lukujärjestyksistä ei ole tietoakaan vielä niin vaikea sanoa). Sinänsä ihan kiva, ettei liian rankkaa, mutta toisaalta olisi ollut kiva suorittaa jotain pois. Mutta eipäs onnistu, kun meneillään ei ole mitään sellaisia kursseja, jotka meille kuuluu, jotta niitä voisi käydä. Eli stressataan niitä suorittamattomia opintoja joskus myöhemmin. :D