Energiaa

Kyllä se vain tuntuu, ainakin omalta kohdalta, pitävän puheet paikaansa energisestä keskiraskaudesta. En siis mitään erikoista ole saanut aikaan (kuten niitä kymmeniä koulutehtäviä) mutta siitä huolimatta olo on todella jaksava ja energinen. Ainoa mikä todella vaivaa aika ajoin on päänsärky. Ja paha sellainen onkin. Oon huomannut että juomattomuus aiheuttaa osittain päänsärkyä, mutta esim. tänään huolimatta siitä kuinka hyvin olen eilen ja tänään juonut, päätä pyrkii jomottamaan. Ilmeisesti ihan yleistä kärsiä päänsärystä raskausaikana.

Ensi torstaina olisi neuvola, jota odotan jo ihan innolla, koska nyt uskoisin että kysyttävää on huomattavasti enemmän kuin kahdella edellisellä kerralla. Lisäksi pitäisi saada kuulla np-ultran ja veriseulonnan yhteistuloksista jotain, vaikka olisivathan he soittaneet jo jos jotain hälyytävää olisi ollut.

kuva

Haluisin jo hirveästi tietää kumpi Spyro oikein on, tyttö vai poika, vaikkei sillä ole väliä. Useampi on nimittäin esittänyt arveluita niiden ultrakuvien perusteella että koska niissä näkyy niin paljon asennetta, niin kyseessä olisi poika. Myös äidit, joihin olen tutustunut täällä epäilivät että kyseessä voisi olla poika, koska mua on närästänyt ihan hirveästi ja heillä molemmilla on ollut närästystä poikaa odottaessa. Tiedä sitten häntä voiko tälläsiin luottaa, mutta pitäisi varmaan oikeasti alkaa miettiä poikienkin nimiä. Muuta ei ole kuin, että haluisin jotenkin mukaan isäni toisen nimen, jota ei todellakaan kuule usein. Onko lukijoilla ehdottomia no-no-nimiä tai sellaisia jotka on pakko saada nimeen mukaan?

Kiitokset muuten Atialle aivan ihanasta neulotusta vauvanmyssystä, jonka voitin blogin arvonnasta. Tiedä pitäisikö sekin sitten ottaa enteenä kun on "poikaväreillä" tehty: sinistä, turkoosia ja useamman sävyistä vihreää ;)

P.s. Osallistukaa myös arvontaan: voittomahdollisuudet tällä hetkellä erittäin hyvät :)

Arvonta!

No niin, pääsenkin potkimaan arvonnan jo tänään käyntiin, koska eilisen jättipitkän päivän jälkeen päätin olla pahis ja jättää tämän päivän tunnit väliin kun eivät alkaneet heti aamusta. Arvontapalkintokin on valmiina, koska eilen sitä viimeistelin tunneilla istuessani.

Arvonta 20.8.-8.9.2011 klo 18.00

Langan merkistä ei ole varmuutta, vyöte ei enää ollut paikallaan. Mutta uskoisin että Novitan Nalle ei ehkä kovin kauaksi heitä.

Pupun pään sisällä on pullon korkki, jossa kuivaa riisiä ja korvissa on palanset pestyä sipsipussia, joten ne jonkin verran rapisetvat käsitellessä.

Miten osallistun?

Osallistuminen tapahtuu kommentoimalla ja vastaamalla muutamiin kysymyksiin:

1. Miksi luet blogia ja mistä siitä pidät?

2. Mikä saisi sinut kommentoimaan enemmän aiheita?

3. Mitä haluaisit postauksilta?

Tai jos et ole vakituinen lukija, niin sitten voit kertoa vaikkapa millaisia blogeja yleensä luet.

Anonyymeiltä kommentteihin nimimerkki!

Mitään romaania en vastauksiksi oleta, mutta olisi vastineeksi mukava saada vähän jotain palautetta :)

Arvonnan loputtua 8.9.2011 klo 18.00, ilmoitan voittajan niin pian kuin vain ehdin, vielä on hieman vaikea sanoa kiireistä tuolloin.

HUOM!

Valitettavasti joudun huomauttamaan, että jos olet paha kissa-allergikko, osallistuminen omalla vastuulla. Meillä nimittäin on kaksi kissan roikaletta, jotka säännöllisesti imuroinnista karvaavat paikkoja. Ja vaikka kissat ovat olleet kaukana työtäni tehdessä, on melkeinpä varmaa, että kissankarvoja työstä löytyy.

Muoks. Arvonnan aukioloa laajennettu :)

Ja tämä on vasta alkua

Apua, tää on ihan älytöntä miten nopeesti aika menee. Tänään on meinaa kuukausi enää meidän 1 v hääpäivään! Miten voi vuosi mennä näin kamalan nopeasti. Mähän pullautan meidän muksunkin pihalle ennen kuin kissaa ehtii sanoa kun aika menee näin nopeesti.

Jotenkin hassua, että porukka alkaa koulussa tajuamaan ja tietämään, niin ei mulle ole kuin yksi ihminen käynyt kysymässä asiasta. Eilen illalla, kun oltiin luokan kanssa viettämässä järjestettyä saunailtaa, tällänen ihana tyttö jolla on itelläänkin vauvakuume ja oli niin mahdottoman onnellinen mun puolesta, että olisi voinut luulla että hänelle tapahtui jotain ihanaa. Tältä kysyinkin, että keneltä oot kuullut juttua ja mainitsi nimiä josta päättelin, että kyllä ne tutuimmat koulukaverit tietää vaikkeivat asiasta ole puhuneetkaan. Ihan kiva sinänsä niin ei tarvii jotenkin varoa sanojansa. Sitä vähän ihmettelin, että viime vuonna täällä hengattiin yhen tytön kaa tosi paljon (loppui kun alkoi seurustelemaan) ei oo sanonut mitään, mutta silti tarjosi eilen suoraan mulle cokista ilman alkoholia. En tiiä onko se sit sitä ettei ihmiset ehkä kehtaa tulla puhumaan ja onnittelemaan kun en suoranaisesti ole "tullut kaapista ulos".  Ja sitä se vaikuttaa olevan sen perusteella mitä tänään kysyin N:ltä ja hän sanoi, että ei ihmiset varmaan kehtaa tulla sanomaan, kun ei ole varmoja että onko sittenkin vain lihonut. 

kuva

Vähän tällä viikolla ollut taas masennusfiilistä, mutta onneksi se on taas jo väistynyt. Tosin väsymys on ihan älytön tänään kun olin sitä iltaa viettämässä ja nukkumaan vasta 00.30. Kyllä se valvominen on paljon vaikeempaa ilman alkoholia ja siitä huolimatta mua särki tänä aamuna päätä ja oli huono olo, ihan kuin krapula olisi ollut. Iltapäivällä kärsin vielä niin pahasta päänsärystä, että tuntui ettei silmiään pystynyt liikauttamaan pään halkeamatta. Onneksi meni ohi suunnilleen kahdella Panadolilla.

Huomenna olisi sellainen vaatimaton 08.00-20.50 koulupäivä, joka pitäisi selvitä "retkieväillä" (ei mitään tietoa kuinka hyvät ne on) kun käydään UPM:n tehtaalla ja sen jälkeen jatkuu iltatunneilla. On kyllä varattuna reppuun luumuja ja banaania, mutta saa nähä silti kuin nollissa energiat on kun pääsee kotiin. Lauantainakin olisi koulua, mutta jätän varmaankin väliin, kun olisi 12-16 ja sen jälkeen pitäisi miehen luokse jaksaa ajaa. Ja tää on vasta maistiaisia siitä millasta se tulee olemaan syksyllä. Huh huh.

Taustaa...

Ajattelin vähän avata tuota meidän Spyro työnimeä tälläisen videon muodossa kun eksyin sen pitkästä aikaa katsomaan :D. Eli kuten aiemminkin olen varmasti maininnut, on tämä peli Team Fortress 2, jota mies ja minä pelataan yhdessä. Yksi omista lempparihahmoistani on juuri tuo Pyro ja miehen Spy, joten eihän meidän lapsesta voi tulla mitään muuta kuin Spyro.

En jostain syystä saanut lisättyä videota upotettuna :/, joten jos nyt jotain sattuu kiinnostamaan, niin joutuu klikkaamaan tällä kertaa linkkiä: http://youtu.be/-GNnftq744I

Joskus seinät vaan kaatuu päälle.

Täältä suunnalta on ollut hiljaiseloa sen takia, että keskiviikko iltana lähtiessa illanviettoon tyttöjen kanssa mokkula sanoi sopimuksensa irti eikä suostu enää yhdistään millään koneeseen. Juttua olisi kyllä riittänyt, vaikken enää sitä alkuperäistä aihetta muistakaan mistä piti kirjoittaa. Ollut muutenkin niin paska loppu viikko, että vaikka alunperin oli tarkoitus olla viikonloppu Ilmajoella, niin sain tarpeekseni ja hyppäsin eilen illalla junaan (koska en jaksanut ajaa) tänne Kokkolaan. Ja voi sanoa että jo pelkästään toi miehen näkeminen helpotti.

Ja mikäkö sitten mennyt ihan vituralleen? No, ensinnäkin keskiviikkona kuulin kaveriltani illanvieton aikana (V), että eräs luokkakaverini (M) oli kysynyt häneltä, että tietääkö V siitä että mä odotan. Oli kuulemma tää M löytänyt mun odotus blogin (aika monen klikkauksen takana kyllä on, että ihmettelin kovin) ja kysyi V:ltä tiedetäänkö me jo kumpi vauva on...Vähän alkoi ärsyttää, että mitä hittoa se muilta kyselee, tulisi kyselemään multa jos jotain kyseltävää on (terkkuja siis vaan..). Koska en mä tätä koulussa salaile erityisesti, mutta en mä nyt viitti siitä ääneenkään huudella koko aikaa. Meidän pienryhmässäkin useampi tyttö tietää, kun ovat osanneet yhdistää mun puheita. Ja kyllä mä vastaan sitten jos kysytään, kuten keskiviikkona E:lle kun kysyi mun puhuessa toiselle kaverille että pitää näyttää sille ultrakuvia, että tiedetäänkö me vielä kumpi vauva on. Kun siinä on se, etten mä olen mitenkään erityisen innostunut siitä että mun raskaudesta puhuttaisiin mun selän takana ja että sellaiset jotka on tajunnut tai tietää kyselevät ihmisiltä, jotka välttämättä eivät tiedä vielä asiasta.

Lisäksi mulla on ollut alaselkä ja vatsa ihan äärettömän kipeät, koska oon keskiviikkoa ja torstai päivät seissyt koko päivän ulkona tuulessa ja tihkusateessa palellen (ja pukeutuminen kyllä ihan kohillaan). Jotain koneita katteltu molemmat päivät eikä voisi vähempää kiinnostaa. Lisäksi ensi viikolla alkaa jo elintarvikepuolen opinnot, joita ei kyllä yhtään ole katottu sen mukaan että mekin ollaan mukana. Menee meinaa taas lievästi sanottuna ens viikon oma koulu ja tekniikan yksikön tunnit päällekäin. Lisäksi näitä tunteja olisi viikolla ennen koulun alkua, mutta ne jää väliin pakosti, koska on neuvolaa ja muuta menoa sovittu jo aikaa sitten.  Eikä aiheet oo sellasia että pois viitsisi olla: lämpöoppia & kinetiikka sekä elintarvikelainsäädäntöä ja hygieeniaa.

Ja eilis illalle toi mokkulan hajoutuminen oli ihan viimenen niitti. Käytin sen DNAkaupassa ja ne sanoi vaan että pitää poistaa käyttöliittymä niin kyllä se siitä. No ei toiminut. Sen jälkeen asiakaspalvelusta sanotaan että tekniseentukeen (maksullinen) pitäisi soittaa. Lopulta en enää jaksanut vaan itkin vaan miehelle puhelimessa ja hoin että saanko tulla sinne... Junassa huomasi selkeästi ettei se vauva tykkää yhtään stressaamisesta ja ahdistumisesta koska vatsaan sattui aivan tajuttomasti ja oksetti. Täällä ollaan ja olo huomattavasti parempi jo kun on hyvin nukuttu yö takana.Että sellaista hormoonien aiheuttamaa ahdistusta ja mielipahaa ollut täällä.

 Miehellä on synttärit muutaman päivän päästä ja lahjoinkin häntä sitten etukäteen kun tänne tulinkin. Miehen paketista paljastui seuraavaa 

kuva

Ajattelin että tuollainen manuaalimainen vauva ohjekirja voisi olla miehen tietotekniikka taustalla ihan hauska, ja kyllä mies sitä eilen illalla jo selailikin.

Kummasti on jo tullut 20 lukijaa bloggerin lukijapaneelin kautta. Kiitos siis siitä heille ja muitakin kauttoja lukeville. Arvonnan pistän pystyyn heti kun saan palkinnon valmiiksi. Eli varmaan ensi sunnuntaina voisin potkia arvontaa käyntiin, kunhan vain selviän ensi viikon rutistuksesta kunnialla.

Pieni elämä on ihmeellinen

Tänään on taas ihasteltu pientä ja ihmeellistä elämää. On se aina sykähdyttävää nähdä tuollainen pieni elämän alku. Jotenkin sitä on vaikea sisäistää, että se on täysin pienen ihmisen näköinen ja kokoinen. Saatiin kolme todella hyvää kuvaa, joista tosin tarkkuus pikkaisen katoaa skannauksen takia.

Pikkuisen naamakuva. On ilmeisesti linssiluteen vikaa (vanhemmistaan poiketen) koska turvotusta ei meinattu saada millään mitattua kun koko ajan oli naama anturiin päin. Selkeästi tuosta jo näkee silmän, nenän ja suu paikan. Vasen käsikin pystyssä morjestamiseen.

Pikkuinen venyttelee jalkojaan ja ottaa vähän vauhtia.

Turvotusta tosiaan oli sen 1,0 mm (alle 3,0 mm on kuulemma hyvä) ja pää-perä mitta 47,6 mm. Joten reilun sentin Spyro viikossa pyrähtänyt.

Oli kyllä tosi hupaisan näköistä katseltavaa, kun vauva potkaisi kohdun seinästä itselleen vauhtia ja liukui toista seinää alas. Oma huvipuisto siellä. Ja sitten se hikkasikin hetken aikaa, tai ultraajakin ihmetteli että hikkaako ne näin pienenäkin, mutta siltä se ihan näytti ja miksei ne voisi jo nyt hikkailla. Mies nauroi että vauva tulee siihen, kun miehellä on tapana kärsiä tosi pitkistäkin hikkakohtauksista.

Niin, ja ihana kun mies laittoi perään viestin "että kyllä meille ihan hyvännäköinen vauva on tulossa". Alkaa sillekin muuttumaan todellisemmaksi. 

Kroppakriiseilyt toistaiseksi ohi. Laitetaan tähän vielä kaveriksi aamulla otettu mahakuva, joka ehkä antaa realistisemman kuvan tilanteesta kuin iltatuvotuksen kanssa oleva.

11+3 siis tässä kasassa. Olisin muuten rajannut noita ah, niin ihania reisiä, mutta kuvankäsittelyohjelmat ei suostu yhteistyöhön. :D

Hiusten halkomista

Kaksi yötä np-ultraan, jossa saa nähdä Spyron. Ihme kyllä nyt kun tiedän, että vauva on oikeassa paikassa ja kasvaa siellä, niin en ole pelännyt oikeastaan mitään. Koko raskauden suhteen on tosi hyvät fiilikset. Ainakin siis sen osalta, etten pelkää keskenmenoa ja luotan siihen että kyllä se Spyro siellä on, vaikkei vielä elonmerkkejä ulospäin annakaan. 

Vaikka yleisesti on raskauden suhteen hyvät fiilikset, niin kropan suhteen on taas tullut kriiseily vaihe, siitäkin huolimatta ettei paino ollut neuvoloiden välillä noussut kuin vähän reilu kilon. Tuntuu taas niin äärimmäisen turvonneelta lällykältä, jolle mitkään vaatteet ei mene päälle mukavasti. 

kuva

Suurin syy tähän kriiseilyyn on se, että mulla on jo nyt sisäreidet täynnä uusia kirkuvan punaisia raskaus arpia. Ihan kuin niitä ei ennestään olisi. Teini-iän jäljiltä on tissit, reidet ja jenkkakahvat täynnä arpia, jotka onneksi kuitenkin ovat haalistuneet suht hyvin. Jotenkin vain mietityttää, että jos kerta painoa ei ole tullut, miten hel**tissä mun reidet voi olla niin levinneet, että iho ei pysy leviämisen mukana?!

Lisäksi vatsa hyllyy siihen malliin että apua! Vähän kun heiluttaa, niin heiluu kuin amerikkalainen hyytelö. :D Se on välillä niin valtava, että välillä miettii että viikkoja pitäisi olla huomattavasti enemmän menossa kuin tämä kahdestoista.

Tulevan suunnittelua

Katselin, että taas oli ilmottautunut bloggerin kautta uusi lukija :). Tervetuloa seuraamaan jutustelua. Tästä seurauksena päätinkin, että sitten kun tulee 20 lukijaa täyteen, niin laitan arvonnan pystyyn, jossa palkintona jotain itse tekemääni. Koska suurin osa lukijoista on odottajia, tai vähintään kuumeilijoita, niin palkintona tulee olemaan jotain, jonka voi sitten antaa sille pikkaiselle nyytille, tulee se sitten ennemmin tai myöhemmin. Täysin selvä ajatus jo siitä on, mikä palkinto on, mutten taida paljastaa sitä ennen kuin se on valmis.

Ja sovitaan niin, että jollei 20 lukijaa tule täyteen vaikkapa tämän kuun loppuun mennessä, viisitoistakin riittää, koska onhan sekin jonkinlainen tasaluku. Eikä osallistuminen ole sitten anoiltakaan pois luettu, kunhan nimimerkin jättää ;)

kuva

Tunnustus ja muuta

Kiitokset Myylle tunnustuksesta.

Tähän liittyen pitää siis paljostaa lempiasioita:
1. Väri: Vihreä, sininen, ruskea nyt ainakin
2. Ruoka: Voi kun en osaa päättää. Sanotaan vaikkapa se, minkä kirjoitin pienenä ystäväni kirjoihinikin: äitin tekemä stroganoff.
3. Paikka, jossa haluaisin käydä: Näitähän riittää, Praha, Irlanti, Englanti, Shanghaissa uudelleen, Japani, Uusi-Seelanti ja vaikka kuinka monta muuta.

Olot alkaa olemaan paljon energisempiä. Väsyttää kyllä, muttei enää samaan tapaan iske pahoinvointi. Eilen tosin meinasin että kyllpä olo on vaivanen jo näin alussa kun kävimme asuntomessuilla ja siellä tuli sitten tallustettua. Sattui mahaan, sattui selkään, sattui lonkkiin, oli nälkä, pissahätä ja vaikka mitä vuoron perään. Mutta selvittiin siitäkin kunnialla.

Ärsytti kyllä aina kun kulki peilien ohi, kun tuo maha näyttää ja tuntuu jo isommalta, mutta se on vielä sellainen löysä pallo, joten näytän vain lihoneelta, en raskaana olevalta. Istuessakin huomaa jo, ettei ne makkarat muodostu enää silleen miten ne ennen on muodostuneet :D 

Huh huh

Nyt on ensimmäinen neuvolalääkäri takana, eikä tässä voi muuta kuin hymyillä äärimmäisen levesti. Varsinkin kun viime yönä näon painajaisia siitä miten Spyro ei olekaan enää hengissä. 

Aloitetaan ensin perushommilla. Paino oli noussut 207 g/viikossa, joten en sitä pitäisi pahana, varsinkaan kun pelkäsin että olisin lihonut monia kiloja. Verenpaine oli 140/74 hieman korkeampi, koska kävelimme paikan päälle (plus tietty se, että mua jännitti). Hemoglobiini oli 135 eli selkeästi ollut hyötyä raudan syömisestä, ettei heti alkuunsa pääse putoamaan liian alhaiseksi. Myös pissa oli puhdas.

Lääkäri puolestaan kuunteli vähän sydänääniä ja saikin ne ihan hetkeksi kuuluviin, mutta sitten Spyro jo liikkui toiseen suuntaan. Ennen sydänäänten kuuntelua kysyi, että haluaisimmeko että käytäisiin terveyskeskuksen puolella ultraamassa, koska näillä viikoilla sydänäänet ei välttämättä kuulu kunnolla niiden laitteella ja hänellä loppuu työpäivä ihan melkein meidän jälkeen. No totta kai me haluttiin! Muuten lääkärin tekemän sisätutkimuksen tulokset oli ihan normaalit.

Se toisen näkeminen oli ihan tajuton tunne. Spyro oli tosi virkeä, heiluttelu käsiään ja liikkui aivan mahdotonta vauhtia. Lääkärikin oikein ihmetteli, että kylläpäs pikkuinen on virkeä. Kaikista parasta on tää helpotuksen tunne. Spyro on oikesssa paikassa ja vastaa täysin viikkojaan!

Nyt on hymy korvissa ja itkettääkin meinaa, helpotuksesta. Nyt on myös ihana tietää, että voi avoimemmin kertoa ihmisille asiasta, että toistaiseksi kaikki on hyvin. Laitoinkin heti omalle papalleni mailin, johon laitoin kuvan liitteeksi ja mies teki samoin omalle äidilleen. Eikä tarvi edes kauaa odottaa seuraavaa näkemis kertaa, koska ensi tiistaina on np-ultra!