Ensimmäiset saamiset.

Täältä tulee taas tälläinen pikainen sunnuntai illan postaus. Tekeillä on vähän isompiakin ja omia ajatuksia sisältäviä, tämän päivän menemisen jälkeen ei vain enää jaksa. Joten jos ensi viikolla kunhan saan yhden raportin viimeisteltyä.

Tässä on kuvat ihanista tilkkupeitoista jotka anoppi on meille vauvapeitoiksi tehnyt. Anoppi tekee hirveästi kaikenlaisia peittoja juuripa tikkutyö tekniikalla, meillä on useampaa päiväpeittoa ja torkkuhuopaa sillä tekniikalla tehtyinä.

Tämä peitto tulee olemaan lattialla pötkötyspeitto, koska tässä on kuvia joita voi sitten katsella.

Tämä puolestaan tulee sitten sänkyyn peitoksi pikkuiselle. Rakastan tämän peiton värejä ja peitto onkin toivottu vain tosi värikkäänä, kun anoppi ensimmäistä kertaa kyseli, että millaisen haluaisin. Eli tätä ei ole tilattu tyttö- tai poikapeittona, pelkästään pirteänä ja värikkäänä.

23+1 

Siinäpä taas yksi kuva mahan kasvusta. Vähän ehkä hölmöä on, ettei mulla ole kuvissa mitään logiikkaa, mutta johtuu ihan siitä, ettei miehen kanssa osuta aina samaan paikaan tiettynä päivänä, niin että kuvan saisi aina samana päivänä. Mutta kyllähän näistä eron jo huomaa, varsinkin kun niitä laittaa vierekkäin.

P.s. Jos jota kuta kiinnostaa miltä makkarimme tällä hetkellä näyttää, käykää katsomassa remppatuloksia toisesta blogistani: Täydellisen vajavaista.

Raskauden vuoristoradalla

Ei tule todellakaan tylsää, eikä päivät oo koskaan samanlaisia. Mä oikein hämmästelen tätä tarmoa mikä mulla on tällä hetkellä, tuntuu että tuhat pientä duracellpupua hyppii ihon alla. En aamun perusteella olisi koskaan uskonut päivästä tulevan tälläistä. Heräsin puoli yhdeksä aikoihin ja olisin ihan huoletta voinut jatkaa unia edelleen. Ajattelin kuitenkin, että jokin päivärytmi on näissä vapaapäivissäkin pidettävä, muuten ei tule yhtään mitään mistään. Aamu meni kuitenkin ihan täysin jumittaessa, aamupalaakin (= teemukillinen jogurttia myslin kanssa, kaksi paahdettua ruisleipä) söin varmaan 45 min. Oli myös äärimmäisen huono olo koko ajan, ihan melkein oksetti. Syömisen ja parin Frendit -jakson jälkeen päätin että nyt riittää ja menin päikkäreille.

Teki muuten niiltäkin herääminen harvinaisen tiukkaa. Mutta hitaasta aamusta/aamupäivästä huolimatta olen saanut tänään aika paljon aikaan. Eräs raportti on taas edennyt, tuli tehtyä yhden kurssin viimeiset lakitehtävät, poltettua kasvio levykkeelle, niin saisi silläkin kuitattua kaksi kurssia pois. Nyt koko iltapäivän olen himoinnut kokista (tiedän, hyi minä) ja kävinkin sitä ostamassa samalla kun viimein hain (rahan puutteesta huolimatta) hiusvärin itselleni. Olisi reilun viikon päästä koulukuvaus, niin pakko tehdä tälle kuontalolle jotain.

Muuten yleisvointi on ollut ihan hyvä. Mahasta on aina yhtä ylpeä, tosin välillä sitä jo miettii, että eipä tässä kauaa taida mennä kun se alkaa tuntua ihan oikeasti isolta, Spyron potkuissakin alkaa olemaan voimaa tosi paljon, että välillä ihan säikähtää. Kaverini eilen jo nauroi kävelyvauhdilleni, kun törmäsi minuun kaupasta tullessani. Mutta minkäs teet kun mahaa alkaa pistämään heti kun yhtään laitat tassua toisen eteen pidemmän matkan verran. Eli ei oo kävely ainakaan tämän tulevan äidin harrastuksia kunnon ylläpitämiseksi. Uintia pitäisi alkaa tekemään heti, kun vain löydän se uikkarin.

Mutta tylsää siis ei ole, kun koskaan ei tiedä miten päivä lähtee muotoutumaan ja millä mielellä sitä oikein on kivuista ja kolotuksista huolimatta. Vaikka alun hirvittävät hormoonivaihtelut on tasoittuneet, niin kyllä ne edelleen paljon vaikuttavat.

Tunnustus

Sain tunnnustuksen, jossa säännöt ovat seuraavanlaiset:

-kiittää tunnuksen antajaa
Kiitos haasteesta Stefille
-antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle
Tää on jo jonkin aikaa kiertänyt blogeissa, ja koska aika moni lukemani bloggaaja on tämän tehnyt, niin ei niitä tule kahdeksaa. Mutta laitetaan ainakin Myylle ja Atialle menemään. Ja tietty, jokainen joka tän sattuu lukemaan niin voi tehdä, jollei ole tehnyt. Siitä voi sitten vaikka vinkata mulle kommenteissa, niin käyn kurkkimassa :)

-kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään:


1. Mun täytyy myöntää, että mun perusluonteessani on aika paljon laiskuutta :D
2. Erityisesti näin raskausaikana välillä tuntee Ilmajoella ollessaan itsensä tosi yksinäiseksi. Tuntuu, että elämäntilanne muista opiskelijatovereista on valovuosien päässä, vaikken pätkääkään kaipaa mitään muuta.
3. Mieheni on minun ensimmäiseni ja ainoani. Ihan kaikin mahdollisin tavoin.
4. Olen välillä todella kova stressaamaan, mutta tuntuu että se on näin raskausaikana jäänyt melkein kokonaan
5. Mä en voi sanoa olevani mitenkään erityisen siisti ihminen (mies taas on), mutta mua raivostuttaa ja oon heti naputtamassa jos mies täällä uudessa asunnossa laittaa keittiössä tavaroita väärään paikkaan eikä heti siivoa tekemisensä jälkiä.
6. Mua voisi sanoa jossain määrin nettiaddiktiksi :D. Mulla on lähes aina kone auki ja jos ei sillä tuu tehtyä koulujuttuja niin etin milloin mitäkin.
7. Tykkään kotimaisesta pop/rock musiikista ja sitä on nyt kuunneltukin ahkeraan, jotta vauva sitten tunnistaisi kappaleita synnyttyään.
8. Tykkään ruuanlaitosta, mutta parasta siinä on se, kun pääsee tarjoamaan tuotoksia muille.

Neuvolakuulumisia 21+6

Tänään oli taas yksi neuvola ja ihan samaan tapaan meni kuin aikaisemminkin. 

-Paino oli noussut aika hurjasti, tai siltä ainakin itsestäni tuntui, mutta eipä terkka siitä vielä mitään huomauttanut. 725 g/vk oli siis tullut. 

-Paineet oli 138/71 eli suhteellisen samoissa.

-Pissa oli puhdas, mutta Hb oli pudonnut taas ollen 116. Tätä mä hieman epäilinkin, koska mua on väsyttänyt viime aikoina ihan älyttömästi ja ihmekkö tuo, ei ole koskaan ollut noin alhasena, vaikka säännöllisesti oon verta luovuttanut. Lisärautaa terkka kehoitti ottamaan ja Obsidiania hainkin apteekista (olin unohtanu miten kallista se on, kun tähän asti oon saanut syömäni raudan verenluovutuksen kautta)

-Sf mittakin mitattiin nyt ihan mittanauhalla ja 23 cm sinne napsahti. Ei merkattu vielä käyrästöön, mutta mitä mä itse sitä tulkitsin niin yläkäyrälle se meni

-Vauvan sykkeet oli taas 150 ja liikkeet kuului myös anturiin ihan kiitettävästi. Terkkakin kommentoi että onpa terhakka kaveri.

Terkka kysyi myös, että onko supistuksia ollut (ei just tänään, niin että ite olisin ollut tietoinen), kun kohtu vaikutti niin pinkeältä ja epäili että mulla voi olla vähän supistusherkempi kohtu, mutta niin kauan kun ei satu on ihan ok. Eikä ne tosiaan tähän mennessä sattunut ole, vähän vain tuonneet tukalan olon.

21+6

Mulla on tosiaan ollut tämä viikko syyslomaa, mutta mitään kouluun liittyvää en ole saanut aikaiseksi, osittain väsymyksestä. Eli viikko on ihan oikeesti mennyt lomaillessa, joka ei välttämättä huono asia ole. En ole siis jaksanut stressata tekemättömiä koulutehtäviä, vaikka kuun loppuun pitääkin n. 15 sivuinen raportti palauttaa.

Olen mä silti jotain saanut aikaiseksi: Vauvalle (ja makkariin on valittu maali ja tapetti ja vessan sisustus on vain toteuttamista vaille valmis). Mä olen eläessäni tehnyt yhdet villasukat ja nyt tein sitten toiset. Ihmettelin oikein että miten helpot ne olikaan tehdä, yleensä ihmiset kiroaa sitä kantalappua. Ohje on Kaitaliinan blogista, sinne siis suuri kiitos, oli helppo melkein ensikertalaisenkin tehdä.

Tein sukat jostain vanhasta seiska veikasta (? ei vyötteitä), josta olen joskus aikoinaan tehnyt tumput pikkusiskoilleni joululahjaksi. Nuo on siis tehty kaksinkertaisella langalla, toinen vaaleanpunainen ja toinen vaaleansininen, joten menee sitten kummalle tahansa, kun en halunnut tehdä pelkästään jommalla kummalla. Aion tehdä vielä sukkiin mätsäävät tumput, niin on sitten vauvalle kotiintulo vaatteiksi ainakin jo jotain lämmintä. 

Rakenneultra

Jäi eilen nuo rakenneultran kuulumiset kirjoittelematta, pikkusiskoni tuli käymään kylässä sunnuntaina ja eilen kävimmekin ostamassa hänelle järkkärin (jota oli tullut vähän niinkuin hakemaan, kun ei ollut vielä löytänyt kotopuolen liikkeistä) ja puuhasimme kaikkea muuta kivaa niin jäi kirjoittaminen sitten.

Elikkä meidän vaavilla oli rakenteellisesti kaikki niin hyvin kuin voi olla tässä vaiheessa ja ultralla voi nähdä. 45 min siinä meni kun ultrailtiin, Spyro oli nimittäin sitä mieltä, että aamua ei olisi saanut häiritä eikä meinannut näyttää millään aortan kaarta, joka kuuluu yhtenä niihin rakenteisin jota tarkistetaan. Saatiin myös kuulla ne seulonnan riskiluvut ja vaikka tarkkoja en enää muistakaan, niin niissä ei kyllä ollut kummassakaan 18- tai 21- trisonomiassa mitään poikkeavaa.

Spyron sydän jumputteli 130-140 sykkeillä ultrassa, mutta taisi lepotila vaikuttaa sykkeisiin sen verran, että olivat matalammalla kuin mitä neuvolassa ollut. Oli äärimmäisen mukava ultraajatäti, selkeästi piti työstään. Ihaili ja kehui Spyroa ultratessaan ja selitti koko ajan oikein selkeästi mitä katsotaan milläkin hetkellä ja mitä näkyy yleensä.

Istukka on takaseinässä, kaareutuen kohdun yläosaan, joten tässä osui omat arvelut kohdilleen. Kun tosiaan liikkeet tuntuneet suhteellisen aikaisin, kun ottaa huomioon, että ensimmäistä vasta odotan, niin ajattelin, että eipä istukka taida ainakaan vaimentamassa olla niitä liikkeitä.

Siellä se pieni lötkötteli kaikessa rauhassa. 

Sukupuoli saatiin tietoon, ensin varovaisena arveluna, mutta kyllä se sitten kuitenkin aika varmaksi meni. Eihän näistä vauvoista tosin koskaan tiedä ennen kuin ne on syntyneet, joten yllätysmomentti on edelleen mahdollinen jossain määrin. :)

Pientä mainontaa kivoista arvonnoista

ja Oi mutsi mutsin blogista löytyy myös oikein kiva arvonta. Sinne tästä.

"rakkaudesta, ken voimansa saa"

Tässä on muutaman päivän sisään tullut ihan pakahduttavia tunteita. Tuntuu, että kaikesta jaksamista syövästä huolimatta (eli koulu ja edestakaisin matkustaminen) mä en voisi olla missään tämän onnellisemmassa elämäntilanteessa. Mä olen just siinä missä mä haluan olla (tulevasta työmäärästä huolimatta), ja olen äärimmäisen onnellinen. Minulla on mies, asunto, kaksi mahtavaa kollipoikaa ja vauva mahassa. Joidenkin mielestä voisin ehkä olla vanhempi ja saattanut opintoni loppuun, mutta uskon että nekin ajallaan järjestyvät, koska tukiverkkoa riittää.

Eilen illalla rupesin miettimään nukkumaan käydesssäni, että miten ihmeessä sitä pientä elämän alkua voi jo nyt rakastaa näin paljon? Musta tuntuu täysin luontevalta jutella ja laulaa vauvalle jo nyt. Jotenkin en ehkä odottanut näin vahvoja tunteita jo tässä vaiheessa, koska usein saa lukea siitä, kuinka lapsi tuntuu vieraalta, koska siitä ei kohtuaikana tiedä  juurikaan mitään ja synnytyksenkin jälkeen menee aikaa ennen kuin lapseen kiintyy ja sitä oppii rakastamaan. Eilen illalla ja tänä aamuna on tuntunut ihan mahdottoman pakahduttavalta kun on ihmetystä täynnä miettinyt, että miten voi olla näin onnellinen ja rakastaa jotain jo näin paljon. Kaverilleni kun puhuin asiasta, niin sanoi että varmasti osittain vaikuttaa sekin, että olen tuntenut liikkeitä suhteellisen aikaisin ensiodottajaksi, puhumattakaan siitä miten vahvoja ja säännöllisiä ne ovat jo.

On myös ihanaa huomata se, miten paljon mies on odotuksessa mukana, vaikka itse olen saanut suhteellisen paljon lukea keskustelupalstoilta siitä, miten mies ei oikein osallistu. Meillä mies kuuntelee ja silittelee mahaa, viikolla erossa ollessa muistuttaa minua pitämään Spyrosta hyvää huolta ja kyselee mitä Spyrolle kuuluu. Molemmat myös odottavat malttamattomasti maanantaita ja aamulla olevaa rakenneultraa. Sukupuolta ei paljasteta ennen syntymää, koska mies näin toivoo, joten tänne tietoa ole tulossa. Pitää sitten synnytyksen lähestyessä laittaa kilpailua pystyyn päivästä ja mahdollisesti sukupuolesta ynnä muista tiedoista. Tosin, sukupuolesta voisi laittaa jo nyt vähän mielipide kyselyä pystyyn, että mitä mieltä porukka on Spyron mahdollisesta sukupuolesta.

Puolivälissä matkaa

Tänään poksuu viikot aika isosti, tulee 20+0 täyteen. Ei mitenkään voi uskoa, että jo puolet mennyt. Tää syksy tuntuu menneen eteenpäin ihan huimaa vauhtia, eilen autossa tajusin radiota kuunnellessa, että se tosiaan on reilu pari kuukautta enää jouluun. Siitä vielä pari kuukautta niin meillä on vauva! Sitä ei jotenkin pysty vieläkään ihan täysillä käsittämään.

Mitä tähän mennessä?
- Painoa tänä aamuna 86,6 kg eli kokonaisuudessa tullut kotimittausten mukaan n. 4 kg. En jaksa stressata painosta, koska suurimmat nousut ovat varmasti vielä edessä. Kohtalaiselta kuitenkin mielestäni tuo nousu vaikuttaa, ka g/vk. Vaikka voisihan sitä koettaa syödä terveellisemmin, eilen lounaaksi paistettuja salamisuikaleita ja päivälliseksi Mäkin Mcfeast premium. Hups.
- Himonkohteita: lähes kaikki suolainen erityisesti juustot ja niistäkin erityisesti Valion Mustaleimainen emmental, jota oon syönyt jopa sen 500 g palan illassa. Myös cokis ja appelsiinimehu on sellaisia joita voisin vetää älyttömiä määriä. Mä tiedän, että kofeiinia ei kovin paljoa saisi raskaus aikana nauttia, mutta puolustan itseäni sen verran, että en juo kahvia lainkaan ja cokista tulee juotua kuitenkin suhteellisen satunnaisesti. Välillä tosin menee kerralla hieman enemmän kuten eilen illalla. Mutta ei kuitenkaan jatkuvasti. Maitoakin kun erehtyy juomaan, niin sitä sitten meneekin ruuan kanssa se puoli litraa kerralla :D
- Mielialan vaihteluita on ollut ja varmasti tulee olemaankin. Mulla on normaalistikin tapana alkaa mököttää välillä tosi pikkujutuista, niin nää hormonit vain tuntuu korostavan sitä.
- Mies on ollut mukana odotuksessa ihan mahtavan hienosti, vaikka se miehelle onkin hieman etäisempää alkuvaiheessa, kun ei liikkeitä tai masua näy. Kyllä miehestä huomaa, että ihan oikeasti haluaa isäksi ja on siihen valmis.
- Raskausarpia on reisiin ja tisseihin tullut oikein urakalla, samoin jenkkakahvoihin, mutta se periaatteessa ei ollut ylläri. Kun teini-iästä on ihan kiitettävät jo ennestään. Pikkasen kyllä huokauksia aiheutti, kun mahasta bongasin kaksi viirua. Mutta niitä tulee jos tulee. Täytyy vaan muistaa pitää ihoa kosteana niin ehkä se iho tykkäisi sitten venyä nätimmin repeämättä.

Liikkeet on tosiaan reilun viikon ajan olleet niin kovia, ettei ne oikeesti enää voi olla mitään muuta kuin liikkeitä. Erinäistä myllerrystä ja tömähdyksiä. Myös supistukset on tullut tutuksi, erityisesti eilen. Tai ainakin mä tulin siihen tulokseen että ne olisi supistuksia. Mahaa kiristi aika ajoin ja kohtu tuntui sormiin kivikovalta. Myös selkää on särki iltapäivästä alkaen tosi laajalta alueelta (ei niin kuin normaalisti vain alaselästä), joten senkin takia supistuksia epäilen. Mihinkään ei varsinaisesti sattunut, mutta epämukavalta tuntui. Täytyy toivoa ettei noista harkkasuppareista tulisi jatkuvaa seuralaista...

20+0

Itsestäni mahan kasvu tuntuu tälle hetkellä pysähtyneen sen hurjan ulostyöntymis spurtin jälkeen, tai tuntuu että se ennenmminkin leviää tällä hetkellä kuin työntyisi ulos. Mutta kasvakoon rauhassa, sen näkee tässä pikkuhiljaa minkä malliseksi se oikein muotoutuu :)

Tänään tehtiin myös ensimmäiset hankinta vauvalle, kun ostettiin kirpparilta sitteri. Tämän hetkisenä ajatuksena olisi hieman viritellä sitä toisenlaisella kankaalla, mutta katsotaan mitä saan aikaiseksi :)

Virstapylväitä

Meillä tunsi mies tänään vissiin ekaa kertaa liikkeitä!. Makasin sohvalla jalat miehen sylissä ja se piteli kättä vatsalla, kun sanoin, että kokeillaan jos tuntuisi, kun Spyro tuntuu olleen tosi aktiivinen viime aikoina ja että tömähdykset tuntuu omaan mahaan jo tosi selkeinä. Meni hetki ja sitten tuli kunnon tömähdys ja sanoin miehelle että nyt. Melkein heti perään tuli toinen ja sanoin siitäkin. Mies sitten sanoi, että taisi tuntea jonkinmoisen töykkäyksen. Siellä se meidän pikkuinen kasvaa ihan hurjaa vauhtia! Tietenkin pitää antaa miehen vielä enemmän kuullostella ja tunnustella mahaa, että alkavatko tuntua enemmissä määrin. Itselle tosiaan liikkeet tuntunut tosi selkeinä sunnuntaista alkaen, välillä tuntuu oikein kunnon muljuamista (heittääkö kuperkeikkaa?) ja sitten myös niitä yksittäisiä tömähdyksiä. Että ei ne enää oikein jätä arvailujen varaan sitä etteivätkö liikkeitä olisi.

kuva

Tänään tuli myös harrastettua siedätyshoitoa lasten suhteen, kun kahvittelimme J:n luona S:n kanssa. J:llä siis poika joku 1,5 v ja tyttö 3kk ja S:llä poika 8 kk. Huomasi itsestään, että oikeasti tehnyt ihan hyvää kun on löytynyt tuollainen kiva porukka, jossa pieniä, niin saa vähän varmuutta niiden kanssa olemisessa. Tänäänkin sitä uskalsi jo vähän leikkiä yms. niiden kanssa. Kun melkeinpä voin sanoa pelkääväni tällä hetkellä enemmän vauvan syliin saamista kuin itse synnytystä. Kaikki vakuuttaa, että kyllä sitä siinä oppii, mutta nyt vielä tuntuu niin kaukaiselta asialta, että tuntuu mahdottomalta ajatella että se sujuisi alusta alkaen.

Hankinta listalle.

Muutto saatiin kuin saatiinkin tehtyä, ja kunnia siitä kyllä kuuluu ihan täysin miehelle, joka sen ja siivouksen urakoi niin, ettei minun eilen tarvinnut kuin tulla uuteen kotiin. Tietty purkaminen on kesken, mutta sitä on aika tehdä ensi viikolla, joka on kokonaan koulusta vapaa. Onneksi, tuntuu nimittäin siltä, että hengähdystaukoa tarvitsen, ihan itseni paranteluun yms. puuhaan.

Kaikista parasta tässä muutossa on se, että voi alkaa ihan oikeasti miettiä mitä me vauvalle hankitaan ja tarvitaan.  Tosin, niillä ei ole vielä kiirettä (ensin täytyy saada yleisjärjestys toimimaan ja puuttuvat kalusteet hankittua), mutta kiva on jo suunnitella ja miettiä minkälaista meille tulee.

Vaunuthan me saadaan käsittääkseni käytettyinä miehen siskolta, joten ne on hoidossa. Pitää jossain vaiheessa kysyä vähän millaiset on, mutta jo ne alkujaan on ollut lähes tonniset Emmaljungat, niin eiköhän sieltä yhditelmät ole tulossa. Turvakaukaloista ollaan (tai minä ainakin, eikä mies vastustele) päädytty Brion Primoon. Sen saa ihan suhteellisen järkevään hintaan ja vaikuttaa oikein näppärältä ja mukavalta kantaa.

Vihreä olisi värivaihtoehdoista se mikä minua kiinnostaisi eniten.

Sänky ja hoitopöytä onkin ihan mielenkiintoinen dilemma. Makkari ei ole suuren suuri ja hoitopöytä+pinnasänky yhdistelmä ei mitenkään mahtuisi. Hoitotasosta pinnasängyn päällä en taas ole kovin innostunut, koska sitten pitäisi kuitenkin olla jonkinlainen säilytyspaikka vaipoille ja vaihtovaatteilla. Siksi olenkin miettinyt seuraavan laista ratkaisua:

(laatu ei ole päätä huimaavaa, koska isoista kuvista ei saanut URL-osoitetta otettua, mutta ehkä nyt idean näkee) 

Miettimässäni sängyssä olisi siis hoitopöytä kiinni pinnasängyssä ja tämän lisäksi sänky muuttuisi kasvavan lapsen mukana. Tietenkin muunneltavuus näkyy hinnassa, mutta toisaalta se tekee kalusteelle myös pitkäikäisyyttä.

Millasia vaunuja tai kaukaloita on hankittu/hankittan? Entä millaisia ratkaisuja teille on tulossa vauvan nukkumispaikaksi tai on jo todettu hyväksi? Tai mielipiteitä/ajatuksia näistä minun mietinnöistäni?