maanantai 30. toukokuuta 2011

Ei huolen häivää, mutta silti kuhisee

Taitaa tällä kertaa mennä harakoille laskurin mukaan oletettu ovis, ja vaikka osuisi ennen tai jälkeenkin 10.6. mikä laskureilla sain, niin siltikin menee harakoille. Nyt nimittäin joudun olemaan koulussa kolme viikkoa (tosin tällä viikolla ei ole kuin kolme päivää) ja ensi viikonloppuna on tarkoitus viedä pikkusisko Powerparkiin. Eli aika stressittä pitäisi  kaiken järjen mukaan pystyä olemaan, kun ei ole mitään hyvää syytä oireita kuulostella. Nyt asiaan suhtaudun rauhallisin mielin, yksi opiskelukuukausi keväälle lisää yms. mutta...Saa nähdä miten käy loppukierrosta, koska olen jo nyt bongannut itsestäni katkeria fiiliksiä katsellessani odottavia äitejä. Sekä tänään FB:ssa törmäsin tietoon, että yksi tuttuni on raskaana. Ihminen, jota olisin viimeisimpänä kuvitellut raskaana tässä vaiheessa elämää. Katkeruus ja kateus on yllättävän kova, ne kuiskivat korvaani "varmasti vain vahinko" vaikkei mulla vielä ole mitään hätää. Ollaan miehen kanssa vasta taipaleen alussa, juuri aloitettu.



Pillereiden lopettamisestä en ole kuukauden aikan huomannut mitään postiivista (kun toisaalla netti on täynnä hekutuksia siitä kuinka elämä on huomattavasti parantunut niiden lopettamisen jälkeen jo ekana päivänä). Naama ja yläselkä on järkyttäviä näppylöitä täynnä, jotka ei sitten viitsi edes kunnon finneksi kehittyä. Päänahka kutiaa jatkuvasti, koska tukka rasvoittuu taas kuin teini-iän pahimpina vuosina. Mä itken ja kilahtelen miehelle ihan ihme asioista. Olen myös kehittänyt itselleni hirveän kriisin painosta. Tai vielä tarkemmin määriteltynä vaatteista. En nimittäin mahdu tällä hetkellä yksiinkään omistamiini farkkuihin mukavasti. Eikä ole edes menkkaturvotusta päällä. Ahdistaa, tunnen olevani ruma ja läski. Miestäkin tuntuu joutuvan patistamaan sänkyhommiin, vaikkei mitään pakkopullaa asian pitäisi käsittääkseni olla. Tämä tietenkin ruokkii tuota ruma-läski -kuvaa entisestään. Enkö kelpaa? Enkö ole tarpeeksi seksikäs ja eroottinen? Muutenkin olen hieman ollut pettynyt seksin määrään, nimittäin ennen pillereitä mies haaveili siitä, miten minusta tulee mahdoton seksitiikeri. Joo, kyllä haluttaisi, mutta kun mieheltä ei saa minun mielestäni tällä hetkellä tarpeeksi usein, ja jos en saa tarpeeksi usein, musta tulee ihan pirun häijy ja kitkerä. Pitäisi varmaan istua alas ja keskustella taas tuosta seksielämästä ihan ajan kanssa. Eli positiivisia vaikutuksia vielä odotellessa, kun ei se painokaan ole lähtenyt laskemaa vaan päin vastoin.

6 kommenttia:

  1. Niiiin samanlaisia fiiliksiä täälläpäin! Kuin olisi itse kirjoittanut..

    VastaaPoista
  2. Samoja ongelmia oon havainnut myös itselläni kun pillerit lopetin. Ihan kun eläisi teinivuosia uudestaan.. nyppyjä ja näppyjä riittää vaikka jo helmikuussa lopetin. :(((

    Tsemppiä teille ja puhukaa! :)

    VastaaPoista
  3. Lumia: Hauska sinällänsä kuulla, etten ole yksin, tosin nää on varmaan näitä mistä saa ihan puhtaasti syyttää naishormooneja. Välillä olisi yksinkertaisempaa olla mies, koska niillä on tasaisempi tunne elämä. :D

    Jonna: Ehkä se sitten on sitä että kroppa puskee pihalle niitä pillerimömmöjä, vaikken tosiaan koskaan mitään sivuvaikutuksia huomannut. Periaatteessa on nyt ihan hyvä, että ollaan hetki vähän erillään, kun se on sitä normaali arkea mihin ollaan totuttu, niin pitää siihen 24/7 asumiseenkin hieman totutella. Ja eiköhän se miehenkin puolesta helpota hieman kunhan kesä tulee ja hänellä töissä hiljenee.

    VastaaPoista
  4. Ai pillereiden lopettamien hyvät vaikutukset? Onko sellaisia? No, odottelen sitten niitä, pillerit lopetettu jo 2,5-3v sitten. :D Olkapäät on karmeat edelleen ja ennen menkkoja alkaa naama kukkia, ja kukkii sitten menkkojen ajan.

    VastaaPoista
  5. Mörri: Voi ei! Mä niin toivon että tää olisi vain ohimenevää. Mulla on jatkuvasti yläselkä näppyjä täynnä, hiusnahka kutiaa kuten tekstissä mainitsinkin. Lisäksi naama on alkanut kiiltää niin, että kun painaa sormet otsaa vasten ja sitten paperille niin jää kiva rasva jälki paperiin...

    VastaaPoista
  6. Toivotaan, et sä pääset helpommalla ja loppuu noi! :) Mulla on kanssa naama tosi rasvainen nykyään, pitäs harkita jotain puhdistusliinoja töihinkin mukaan!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.