torstai 28. huhtikuuta 2011

Kp 10

Nyt on tuo koulu puoli tälle lukuvuodelle ohi, joten on aikaa keskittyä tänne blogimaailman puolellekin.
Se on täällä kp 10. Vau.fi sivuston ovislaskurin mukaan hedelmälliset päivät olisi tuossa viikonloppuna ja ovis sitten 3.5. Eli aika nappiinsa menee, huomenna lähden iltatuntien jälkeen miehen hellään huomaan :). Tosin, on yksi kaveri tulossa vappua viettämään tuonne Kokkolaan, mutta jos sitä vaikka perjantaina ja sunnuntaina kokeilisi tehdä jonkinlaisia talletuksia, että on sitten jotain mistä vauva voisi mahdollisesti muotoutua.

Vähän tuntuu vielä että on ihan hukassa tämän vauvakuume ja lapsenteon kanssa. Tai siis kun ei tälläinen oikein muilla kavereillani ole ajankohtaista. Mä tiedän itse olevani valmis kaikkeen mitä raskaus ja lapsi tuo tullessaan, mutta kyllä se aika ajoin vaikuttaa ajatuksiin, kun mm. opiskelukaverit "mä en ikinä noin nuorena!" että olenko mä liian nuori, ja että koska musta muka sitten on tullut niin aikuinen, että tää lapsi homma tuntuu ihan luonnollisesta?


Kyllä mulla on muutama sellainenkin kaveri, joka on sanonut ihan suoraan olevansa hieman kateellinen mulle. Mulla periaatteessa on jo kaikki mitä yleensä etitään. Mies, lemmikit, ja kohta (ainakin toivon mukaan) asunto. Kyllä se aika luonnolliselta tuntuu heittää sinne yksi vauva joukkoon. Ja koiranpentu kanssa, heti kun mies antaa periksi. :D.

Tällä hetkellä tuo yrittäminenkin tuntuu jotenkin tosi sellaiselta "epätodelliselta", mutta ehkä se siitä. Ajatuksena on, että mennään ihan ilman stressiä tässä ainakin kaks kolme kertaa, ja sitten jos sen jälkeen ei ala onnistumaan, niin vasta sen jälkeen aletaan oviksia tikutteleen ja kyttäileen kunnolla. En kyllä ymmärrä miksi meillä ei onnistuisi kohtalaisen nopeasti, molemmat terveitä, ja mullakaan ei tuo ikäkään paina.


P.s. Verskinen arpoo blogissaan ihan mahtavia juttuja!

3 kommenttia:

  1. Hah, hassua! Mulla näyttää vau.fi myös että ovis olis tuo 3.5 :p Tsemppiä meille siis sille päivälle!

    VastaaPoista
  2. :D. Eipä siis muuta kuin peitot heilumaan kovin!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.