Pieni elämä on ihmeellinen

Tänään on taas ihasteltu pientä ja ihmeellistä elämää. On se aina sykähdyttävää nähdä tuollainen pieni elämän alku. Jotenkin sitä on vaikea sisäistää, että se on täysin pienen ihmisen näköinen ja kokoinen. Saatiin kolme todella hyvää kuvaa, joista tosin tarkkuus pikkaisen katoaa skannauksen takia.

Pikkuisen naamakuva. On ilmeisesti linssiluteen vikaa (vanhemmistaan poiketen) koska turvotusta ei meinattu saada millään mitattua kun koko ajan oli naama anturiin päin. Selkeästi tuosta jo näkee silmän, nenän ja suu paikan. Vasen käsikin pystyssä morjestamiseen.

Pikkuinen venyttelee jalkojaan ja ottaa vähän vauhtia.

Turvotusta tosiaan oli sen 1,0 mm (alle 3,0 mm on kuulemma hyvä) ja pää-perä mitta 47,6 mm. Joten reilun sentin Spyro viikossa pyrähtänyt.

Oli kyllä tosi hupaisan näköistä katseltavaa, kun vauva potkaisi kohdun seinästä itselleen vauhtia ja liukui toista seinää alas. Oma huvipuisto siellä. Ja sitten se hikkasikin hetken aikaa, tai ultraajakin ihmetteli että hikkaako ne näin pienenäkin, mutta siltä se ihan näytti ja miksei ne voisi jo nyt hikkailla. Mies nauroi että vauva tulee siihen, kun miehellä on tapana kärsiä tosi pitkistäkin hikkakohtauksista.

Niin, ja ihana kun mies laittoi perään viestin "että kyllä meille ihan hyvännäköinen vauva on tulossa". Alkaa sillekin muuttumaan todellisemmaksi. 

Kroppakriiseilyt toistaiseksi ohi. Laitetaan tähän vielä kaveriksi aamulla otettu mahakuva, joka ehkä antaa realistisemman kuvan tilanteesta kuin iltatuvotuksen kanssa oleva.

11+3 siis tässä kasassa. Olisin muuten rajannut noita ah, niin ihania reisiä, mutta kuvankäsittelyohjelmat ei suostu yhteistyöhön. :D