Aina ei mene putkeen

Mulla oli sitten aamulla taas oikein kunnon känkkäränkkäpäivä .  Mies lähti siis tästä opiskelukämpiltä työkeikalle, ja olin sanonut että sen pitäisi aamulla valmistella itsensä niin että pääsen itsekin kymmeneksi koululle pyöräilemään. Miehen kun oli tarkoitus ennen kymmentä kanssa lähteä. No, eihän mies sitten saanut oikein mitään aamulla aikaseksi (on aamuisin tooosi hidas) ja alkoi tasasen rankasti raivostuttamaan mua. Vaikka heti herätyksen jälkeen, joka oli kahta tuntia ennen lähtöä muistuttelin, että laita ittes valmiiksi niin että päästään samaan aikaan lähtemään. En nimittäin tykännyt ajatuksesta että olisin miehen yksin jättänyt tekemään lähtöä, koska olisin sitten vain panikoinut että tekikö se kaiken oikein.  Sitten vei vielä mun läppärin mukanaan, kun oli unohtanut muistitikun töihin johon olisi saanut ladattua jotain juttuja joita tarvitsi ja mulla ei sellasta ollut, koska se on miehen luona. Sitten se lähtiessä ignooras mut ihan täysin, ei pusua eikä mitään, niin mähän sitten aloin tekeen itkua siinä. Ja viimenen niitti oli se kun jouduin ulkovaatteet päällä siivoomaan kissanhiekan (olin tullut vielä pipon hakemaan), josta olin miehelle sanonut ihan aamusta, että voisiko se siivota sen kun en tykkää siitä yhtään, vaikken toksoa niinkään pelkää. Sit jouduin vielä polkemaan hirveellä kiireellä (pääsin vasta 10 jälkeen lähtemään) liian korkealla pöyrän satulalla ja joka ikinen polkasu vihlasi alavatsaa... (tuntui että Spyrokaan ei ehkä tykännyt litistyksissä olosta, koska koululle päästyäni olin sitä mieltä, että liikkeet tuntui paljon vahvemmin ja terävämmin kuin aikaisemmin)

No, mies tuli sitten takaisin tähän hakemaan kissat (kun vei auton mukanaan jotta voi tehdä muuttoa viikolla) ja ovella iski mulle käteen ensimmäiseksi kukkakimpun, jossa kolme vaaleanpunaista ruusua ja lumimarjoja. Lisäksi toi mulle Omar-pussin josta oon puhunut vaikka kuinka kauan. Lisäksi sain sen muistitikun ja kuusikoloavaimia pöyrän satulan säätöä varten. Kyllä mä itekin olin vähän pahoillani käytöksestäni, mutta onneksi mies kuitenkin ottaa aika lunkisti tuon. Tuossa lähtiessään, kun pyysin vielä anteeksi niin sanoi vain, että voin ruoskia itseäni ruusuilla ja antoi hymyillen pusun.

kuva

Että vaikka ne miehet on kuinka raivostuttavia, niin ei niitä ilman osaa silti elää. Ja oon varma että tässä kolmen päivän aikana ainakin kertaalleen itken sitä miksi joudun olemaan yksin. *huoh*

Mitäs muuta, neuvola olisi tän viikon perjantaina, pääsee taas kuuntelemaan vauvan sykkeitä. Rakenneultran jouduin siirtämään, kun osui hölmösti kahden vapaa viikon väliin, ja totta kai siinä kävi sit niin, että siirtyi viikkoa myöhäsemmäksi, eikä viikkoa aikaisemmaksi. Noh, ei siihen siltikään onneksi kovin pitkä aika ole ja ei mulla kyllä enää oo pelkoa siitä ettenkö raskaana olisi :D


p.s. Loppuu vielä yksi raivostuttava huomio jonka oon tehnyt. Nännit näkyy jatkuvasti trikoopaitojen läpi, jos on urheilurintsikat päällä (jotka melkein ainoat jotka istuu tällä hetkellä). Miestä tää ei haittaa, mutta itseäni vähän kyllä kun kuitenkin pitää ihmisten ilmoillakin liikkua. Pitää ihan tosissaan harkita uusien liivien ostamista kohtapuoliin.